Sähkönjakeluyhtiö Carunan myyminen espanjalaiselle energiayhtiö Iberdrolalle voi johtaa sähkönsiirtojen hinnan nousuun. Näin arvioivat sähkötekniikan professori Pertti Järventausta ja Energiateollisuuden johtaja Janne Kerttula Ylen A-studiossa.
– Caruna Espoon alueella hintojen ei pitäisi nousta alijäämän takia, mutta Caruna Oy:n alueella ne voivat nousta, Järventausta sanoo.
Kerttulan mukaan hintojen nouseminen voi koskettaa Varsinais-Suomea ja Koillismaata, jossa Carunalla on jakeluverkkoja.
Energiavirasto esitteli lokakuussa 2023 uuden valvontamallin, joka määrää, minkälaisia korotuksia sähkönjakeluyhtiöt voivat siirtohintoihin tehdä. Valvontamalli mahdollistaa myös hintojen nostamisen.
Järventausta painottaa, että myös Carunan edelliset omistajat olisivat todennäköisesti hyödyntäneet tätä mahdollisuutta.
Professori: Kauppa voi tarjota myös mahdollisuuksia
Iberdrola kertoi tiistaina ostavansa sähkönjakeluyhtiö Carunan. Kaupan arvo on noin kaksi miljardia euroa, ja se vaatii EU-viranomaisten hyväksynnän.
Carunan myyminen espanjalaiselle energiayhtiölle voi tarjoa myös paljon mahdollisuuksia, Järventausta näkee.
– Voisi kuvitella, että he tulevat laajemmalla osallistumisella sähkömarkkinoihin, kun vain sähköverkkoliiketoimintaan. Tässä voi olla mahdollisuuksia myös kotimaisille toimijoille, jotka tekevät esimerkiksi älymittareita tai sähköautojen latausratkaisuja, Järventausta sanoo.
Kansainvälisen toimijan saapuminen Suomeen voi Järventaustan mukaan avata myös kotimaisille toimijoille pääsyn eurooppalaisille markkinoille.
Mahdollisia investointeja luvassa
Iberdrola kertoi tiedotteessaan näkevän Suomessa paljon uusia investoimisen mahdollisuuksia.
Kerttulan mukaan Espanjan sähkömarkkinat muistuttavat sähköistymisen ja uusiutuvan energian investointien osalta hyvin paljon Suomea. Maalla on Kerttulan mukaan myös kunnianhimoinen investointiohjelma, jolla se pyrkii kehittämään sähköverkkoaan.
– Siihen nähden tämä investoiminen Suomeen on kohtuullisen loogisen oloinen, Kerttula toteaa.
Kauppa voi asiantuntijoiden mukaan vauhdittaa myös kotimaisen sähköverkon kehittämistä.
– Kunhan huolehdimme valvontamallista ja siitä, että hinnoittelu pidetään asiakkaan näkökulmasta näkökulmasta kohtuullisena, Järventausta painottaa.
