close

Tämä marjafirma vakuutti viisumi­viranomaiset – se tarjoaa poimijoille matkat eikä ole ryvettynyt rikosepäilyissä

Suurin osa Thaimaasta Suomeen pian tulevista marjanpoimijoista on Pohjola Foodsin palkkaamia.

Kahdessa valkoisessa sangossa on mustikoita, joiden seassa on vähän roskia. Sankojen vieressä on punaiset poimurit. Aurinko paistaa.
Luonnonmarjojen poimijoita tulee tänä kesänä Thaimaasta vain runsaat sata. Kuva: Kerttu Kotakorpi / Yle

Suomeen on tänä kesänä tulossa vain 123 luonnonmarjojen poimijaa Thaimaasta.

Runsaat 2 100 marjanpoimijaa haki kausityöviisumia Suomen Bangkokin-edustustosta. Ulkoministeriö kuitenkin hylkäsi niistä suurimman osan.

Thaimaalaisten viisumeista valtaosa myönnettiin yhden yrityksen, Pohjola Foodsin, marjanpoimijoille. Sen työntekijöiksi tulevista poimijoista 107 sai myönteisen viisumipäätöksen.

Koillis-Thaimaasta Isanin alueelta tulevat poimijat eivät Pohjola Foodsin toimitusjohtajan Akseli Nevalaisen mukaan vielä ole Suomessa, vaan saapuvat heinäkuun loppuun mennessä.

Yritys maksaa poimijoiden matkat

Yhdeksi syyksi siihen, että juuri Pohjola Foodsin poimijoiden viisumeita hyväksyttiin, Akseli Nevalainen arvioi poimijoiden kaikkien maahantulokulujen maksamisen.

– Maksamme heille edestakaisin lentoliput, matkavakuutuksen ja viisumikulut. Tämä on heille vajaan tuhannen viidensadan euron etu, joka normaalisti vähennettäisiin heidän nettopalkastaan, Akseli Nevalainen sanoo.

Yritys päätti maksaa kaikki maahantulokulut sen jälkeen, kun ulkoministeriö alkukesästä ilmoitti ensimmäisistä kielteisistä viisumipäätöksistä kilpailijoille. Edellisinä vuosina Pohjola Foods on Nevalaisen mukaan kattanut thaimaalaisten marjanpoimijoittensa maahantulokuluista 30 prosenttia.

Nevalainen arvioi senkin painavan viisumipäätöksissä, että yritys ei ole ryvettynyt luonnonmarja-alaan liittyvissä rikosepäilyissä. Viime aikoina useat suomalaisen luonnonmarja-alan toimijat ovat saaneet tuomioita tai niihin kohdistuu parhaillaan vakavia rikosepäilyjä.

Pohjola Foods on saanut työoloistaan Lupa- ja valvontaviraston tarkastuksissa toimintaohjeita, mutta Nevalaisen mukaan yritys on ottanut ne huomioon ja tehnyt korjauksia.

Akseli Nevalainen odottaa lentokentällä koneen lähtöä.
Pohjola Foodsin toimitusjohtajan Akseli Nevalaisen mukaan Thaimaasta tulevat marjanpoimijat ovat saapumassa Suomeen heinäkuun loppuun mennessä. Nevalainen kuvattuna heinäkuussa 2024. Kuva: Mårten Lampén / Yle

Ulkoministeriö: Päätöksiin on vaikuttanut ihmiskauppariski

Ulkoministeriön konsulipäällikön Jussi Tannerin mukaan Suomen Thaimaan-edustusto hyväksyi viisumeita kahden yrityksen kautta tuleville luonnonmarjojen poimijoille

Tannerin mukaan jokaisesta viisumista on päätetty kokonaisharkinnan mukaan. Mikään ”yksittäinen kikka”, kuten lentojen maksaminen, ei ole hänen mukaansa ratkaissut viisumipäätöksiä, vaikka poimijoiden velkaantuminen matkakulujen vuoksi onkin ollut alalla ongelmana.

– Päätöksiin totta kai ovat vaikuttaneet hakemuksessa esitetyt työskentelyolosuhteet – etenkin mahdollinen ihmiskauppariski, johon meidän on suhtauduttava tosi vakavasti, Jussi Tanner sanoo.

Ensimmäistä kertaa marjanpoimijoiden viisumipäätösten tukena olivat myös Lupa- ja valvontaviraston luonnonmarjanpoimintaa koskevat valvontaraportit viime kesältä. Tannerin mukaan myös suomalaista luonnonmarja-alaa koskevia oikeusprosesseja seurataan tarkasti.

– Viisumiharkinnassahan riittää, jos herää vakava epäilys siitä, etteivät asiat ole niin kuin pitää. Meidän ei viisumiharkinnassa ole tarkoituskaan odottaa lainvoimaisia tuomioita. Jos niitä odotettaisiin, silloin asioihin ei pystyttäisi koskaan riittävästi puuttumaan, Jussi Tanner sanoo.

Alkukesästä uutisoitiin, että ensimmäiset suomalaiset marjayritykset ovat hakeneet luonnonmarjojen Reilun kaupan merkkiä. Reilun kaupan sertifiointiprosessin aloittaminen ei ole Tannerin mukaan riittänyt poimijoiden kausityöviisumien saamisen perusteeksi.

Työntekijäkulut näkyvät marjojen hinnassa

Akseli Nevalaisen mukaan Pohjola Foodsin marjoja poimitaan eri puolilta Suomea. Lieksaan kirjatun Pohjola Foodsin tuotanto puolestaan keskittyy suurimmaksi osaksi Pohjois-Savon Vesannolle.

Nevalainen arvioi, että heidän palkkaamansa thaimaalaiset marjanpoimijat keräävät tällä kaudella noin 350 000–400 000 kiloa mustikkaa ja saman verran puolukkaa. Määrä on arvio, johon sadon määrä vaikuttaa. Suomen markkinoille tästä päätyy vähän alle puolet ja loput menevät vientiin.

Thaimaalaiset ovat tärkeä poimijaryhmä, mutta eivät ainoa.

– Se on ihan urbaanilegenda, että suomalaiset eivät poimi, Akseli Nevalainen sanoo.

Pohjola Foodskin ostaa runsaasti suomalaisten ja esimerkiksi ukrainalaisten poimimia mustikoita ja puolukoita. Nämä poimijat keräävät marjoja jokaisenoikeuksilla, eivätkä ole työsuhteessa yritykseen. Yrityksen prosessoimien kaikkien marjojen määrä on noin 3–4 miljoonaa kiloa vuodessa kaudesta riippuen.

Se, että yritys maksaa tänä vuonna kausityöntekijöittensä kaikki matkakulut, nostaa mustikoiden ja puolukoiden hintaa.

– Kyllä se tuotteen hintaan vaikuttaa, ehdottomasti, Akseli Nevalainen sanoo.

Pohjola Foodsinkaan kohdalla kaikki poimijat eivät saaneet viisumia. Akseli Nevalaisen mukaan 44 poimijalle ei saatu Suomen Thaimaan-lähetystöön aikaa, jolloin viisumihakemuksen olisi voinut jättää. Hän pitää tätä erittäin valitettavana.

Videolla (julkaistu 17.7.) lappilaiset nuoret kertovat, miten he suhtautuvat marjanpoimintaan. Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) ihmetteli heinäkuun puolivälissä, miksi Suomesta ei löydy marjanpoimijoita.

Video: toimittaja Pekka Säkkinen, kuvaus ja editointi Samuli Holopainen.

Onko sinulla meille juttuvinkki? Voit lähestyä toimitusta luottamuksella.

Ladataan lomaketta...