Protestantismi

Protestantismi eli protestanttisuus (vrt. lat. protestari ’esittää vastalause, todistaa julkisesti’) on yksi kristinuskon kolmesta pääsuuntauksesta katolisuuden ja ortodoksisuuden ohella. Protestantismi syntyi 1500-luvun uskonpuhdistuksen eli reformaation aikana tapahtuneesta erosta katolisen kirkon piiristä. Reformaattorit, kuten Martti Luther ja Jean Calvin, pitivät katolisen kirkon kirkollisia rakenteita ja teologisia opetuksia virheellisinä. Nykyisin protestantismi muodostuu sadoista suuntauksista, joiden opit ja käytännöt vaihtelevat suuresti.

Protestantismi painotti Raamatun lukemista ja saarnaa. Luostarilaitos jäi protestantismissa sivuun. Luterilaisuus levisi Saksasta Pohjoismaihin ja Baltiaan. Reformoidut kirkot syntyivät muun muassa Saksaan, Unkariin, Alankomaihin, Skotlantiin ja Sveitsiin. Reformoituihin kirkkoihin on viitattu usein kalvinismina tai presbyteerisinä kirkkoina. Englannin kirkon ero katolisesta kirkosta synnytti kuninkaan johtaman anglikaanisen kirkon. Myöhemmin Englannissa syntyivät baptismi ja metodismi. Protestantismiin voidaan lukea myös monet myöhemmät suuntaukset, kuten helluntailaisuus, tunnustuskuntiin sitoutumattomat kirkot sekä evankelinen ja karismaattinen kristillisyys.

Protestantismille on ominaista Raamatun auktoriteetti ja oppi pelastuksesta uskossa Jeesukseen Kristukseen. Useimmat protestanttiset kirkot hyväksyvät Apostolisen uskontunnustuksen ja Nikean uskontunnustuksen, jotka esittävät keskeisiä uskonkohtia, kuten Jumalan kolminaisuuden sekä pelastuksen Jumalan armosta. Sakramenttien tulkinnoista ja kirkon hallinnosta on kirkkokunnissa erilaisia käsityksiä. Useimmat protestantit pitävät kastetta ja ehtoollista kristillisen elämän keskeisinä käytäntöinä. Eri protestanttiset kirkkokunnat ovat vaihtelevassa määrin joko säilyttäneet tai hylänneet katoliset jumalanpalvelusmuodot. Anglikaaniset ja luterilaiset kirkot ovat pitäneet yllä katolisen kirkon liturgiaa, kun taas muut kirkkokunnat ovat kehittäneet yksinkertaisempia jumalanpalvelusmuotoja.

Vaikka protestanttinen kristinusko on lähtöisin Euroopassa, se on levinnyt ympäri maailmaa lähetystyön kautta. Protestantismilla on määritelmästä riippuen yli 600 miljoonasta yli miljardiin kannattajaa. Protestantit jakautuivat maantieteellisesti vuonna 2010 Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan (37 %), Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan (33 %), Aasian ja Tyynenmeren alueelle (17 %) ja Eurooppaan (13 %). Vuonna 2024 väestöllisesti suurimmat protestanttiset maat olivat Yhdysvallat (160 miljoonaa), Nigeria (60 miljoonaa), Kiina (58 miljoonaa), Brasilia (41 miljoonaa), Etelä-Afrikka (37 miljoonaa), Britannia (34 miljoonaa), Kongon demokraattinen tasavalta (32 miljoonaa), Saksa (27 miljoonaa), Kenia (24 miljoonaa) ja Intia (19 miljoonaa).

Oppi

Protestantismilla viitataan 1500-luvun reformaation seurauksena syntyneisiin kristillisen uskon tulkintoihin ja käytäntöihin. Protestantismin piiriin on yleisesti luettu ne Euroopan ja Pohjois-Amerikan kirkot, jotka erosivat roomalaiskatolisuudesta ja säilyttivät uskonnollisen riippumattomuuden. Protestantismiin on liitetty itsenäisen ajattelun korostus. Tiettyjen tutkijoiden mukaan protestanttisessa teologiassa on reagoitu monesti älylliseen ja kulttuuriseen kehitykseen herkemmin kuin katolisessa tai ortodoksisessa teologiassa. Alueelliset vaihtelut ovat olleet huomattavia ja heijastelleet niitä yhteiskuntia, joiden kanssa protestanttinen teologia on ollut vuorovaikutuksessa.

Tausta

Pääartikkeli: Protestantismin edeltäjät, Uskonpuhdistus

Martin Luther ja Jean Calvin saksalaisen kirkon lasimaalauksessa. Saksan evankelinen kirkko on paikallisten luterilaisten ja reformoitujen kirkkojen yhteenliittymä.

1500-luvun alku- ja keskivaiheilla toimineista reformaattoreista eli uskonpuhdistajista merkittävimpiä oli Martti Luther (Martin Luther, 1483–1546). Luther oli saksalainen augustinolaismunkki, joka arvosteli katolisen kirkon korruptiota sekä useita uskonopin ja hurskauselämän kohtia. Erityisen kriittinen hän oli kirkon harjoittamaa anekauppaa kohtaan. Lutherin ja hänen työtovereittensa ympärille syntyneen liikkeen tarkoituksena ei ollut synnyttää uutta kirkkoa. He halusivat uudistaa katolisen kirkon käytäntöjä, joita reformaattorit pitivät Raamatun vastaisina. Protestiliike sai tukea kansalta ja paikallisten ruhtinaskuntien johtajilta. Sen sijaan katolisen kirkon hierarkia ei tunnustanut uudistustarpeita, vaan erotti reformaattorit kirkon yhteydestä.

Tämän seurauksena syntyivät luterilainen kirkko ja reformoidut kirkot eli Jean Calvinin (1509–1564) mukaan kalvinistiset kirkot. Luterilaista ja reformoitua kirkkoa kutsutaan toisinaan myös evankelisiksi kirkoiksi erityisesti Saksassa. Anglikaaninen kirkko syntyi Brittein saarilla valtiovallan vaikutuksesta. Englannin kuningas Henrik VIII katkaisi suhteet paaviin ja otti kirkon johdon itselleen vuonna 1534. Anglikaanisen kirkon oppi on katolisen ja protestanttisen teologian välimuoto ja kirkon jumalanpalveluselämässä on katolisen kirkon piirteitä.

Uskonpuhdistuksen keskeiset periaatteet ovat raamattuperiaate ja uskonperiaate. Raamattuperiaatteen eli muotoperiaatteen mukaan ”Raamattu on kristityn uskon ja elämän ylin ohje” (lat. sola scriptura). Uskonperiaatteen eli sisältöperiaatteen mukaan ”Ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta” (lat. sola fide, sola gratia). Protestantismi korosti Jumalan tuonpuoleisuutta ja ihmisen perisyntiä. Se hylkäsi luostarilaitoksen, muutti ripin asemaa, yksinkertaisti jumalanpalvelusmenoja sekä painotti saarnan kuuntelemista ja yksilön moraalia. Käsitys, että yksilö voi omakohtaisesti tulkita Raamattua, johti protestantismille ominaiseen uusien kirkkokuntien ja suuntausten syntyyn.

Historia

Suuntausten muodostuminen

Protestanttinen liike syntyi 1500-luvun toisella vuosikymmenellä, kun johtajat eri puolilla Eurooppaa alkoivat vaatia roomalaiskatolisen kirkon uudistamista ja erilaisten uskomusten ja käytäntöjen hylkäämistä, jotka olivat heidän mielestään epäraamatullisia kirkon opissa ja käytännöissä. Liike alkoi Saksasta, levisi nopeasti Sveitsiin, Hollantiin ja Englantiin, ja vakiintui lopulta Skotlantiin, Skandinaviaan ja Pohjois-Amerikkaan.

Katolinen kirkko (1054)

Protestantismi (1500-luku)

Luterilaisuus (1500-luku)

Anglikaanisuus (1534)

Kalvinismi (1500-luku)

Anabaptismi (1500-luku)

Pietismi (1600-luku)

Kveekarit (1650-luku)

Metodismi (1700-luku)

Presbyteerinen

Reformoitu

Mennoniitat (1500-luku)

Pyhitysliike (1800-luku)

Baptismi (1600-luku)

Kongregationalismi (1600-luku)

Helluntailaisuus (1900-luku)

Restorationismi (1800-luku)

Adventismi (1830-luku)

Kalvinismin ja luterilaisuuden eroavaisuudet

Luterilainen alttari Saksassa.

Reformaation kannattajien välille muodostui melko nopeasti keskinäisiä oppiin liittyviä erimielisyyksiä, joiden seurauksena protestantismi jakautui Manner-Euroopassa kalvinistiseen eli reformoituun ryhmään (Ranska, Sveitsi, Alankomaat) ja luterilaiseen ryhmään. Reformoitujen kirkkojen johtohenkilöitä olivat Ulrich Zwingli (1484–1531) ja Jean Calvin. Ranskan protestantit eli hugenotit kuuluivat reformoituun ryhmään.

Reformoitu kirkko vaati luterilaista suuntausta jyrkempää uskonopin ja uskonnollisten muotojen karsimista. Kun luterilaisten mukaan voitiin säilyttää se, mikä ei ole suoranaisesti Raamatun vastaista, reformoidun teologian mukaan tuli hylätä se, mistä ei ollut nimenomaista Raamatun vahvistusta. Reformoiduista kirkkorakennuksista poistettiin yleisesti kuvat ja alttarit. Reformoitu kirkko suhtautui myös kriittisesti piispan virkaan ja sen presbyteerinen siipi hylkäsi piispanviran kokonaan. Reformoitujen ja luterilaisten välille syntyi kiistaa myös sakramenttikäsityksestä. Luterilaisten mukaan Kristuksen ruumis ja veri on ehtoollisessa todella, mutta salatusti läsnä. Calvinin mukaan ehtoollisessa Kristus on läsnä hengellisesti, ei aineellisesti.

Myös armo-opista syntyi erimielisyyksiä. Calvin päätyi niin sanottuun kaksinkertaiseen predestinaatio-oppiin, jonka mukaan tietyt ihmiset on Jumalan kaikkitietävän viisauden nojalla ennalta määrätty kadotukseen ja toiset pelastukseen. Luther ei muotoillut predestinaatio-oppia yhtä järjestelmällisesti kuin Calvin, ja hänen näkemyksensä poikkesivat sekä katolisesta että reformoidusta teologiasta. Luterilaisuudessa korostetaan Jumalan armoa. Reformoidussa kirkossa syntyi myöhemmin 1500-luvulla hollantilaisen Jacobus Arminiuksen (1560–1609) vaikutuksesta arminiolainen siipi. Arminiolaisuus hylkäsi ehdottoman predestinaation vedoten Jumalan tahtoon pelastaa kaikki ihmiset (1. Tim. 2:4). Suuntaus opetti ennalta vaikuttavan armon tekevän ihmisen valinnan mahdolliseksi pelastuksen suhteen evankeliumia kuultaessa.

Anglikaaninen kirkko

Anglikaaninen kirkko syntyi Brittein saarilla kuningasvallan vaikutuksesta. Sen teologia muotoutui Thomas Cranmerin (1489–1556) johdolla. Anglikaanikirkko on säilyttänyt liturgisessa elämässä monia katolisen kirkon piirteitä. Anglikaaninen kirkko pitää suuressa arvossa kirkon perinnettä ja se on säilyttänyt historiallisen piispuuden katkeamattomana. Anglikaaninen kirkko on korostanut muista protestanttisista kirkoista poikkeavaa luonnettaan.

Muita suuntauksia

Bethesda Temple Apostolic Church Ohiossa.

Protestanttiset kirkot ovat myöhemmin jakautuneet lukuisiin uusiin kirkkokuntiin. Reformaatiossa syntyi myös pienempiä liikkeitä, jotka katkaisivat lähes kaikki siteet katolisen kirkon tapoihin ja perinteeseen. Tällaisia olivat muun muassa anabaptistit sekä kolminaisuusopin vastustajat eli antitrinitaarit. 1600-luvulla Englannin puritaanit pyrkivät seurakuntalaisten elämän puhtauteen. Anglikaanikirkosta irtautuivat 1600-luvulla upotuskastetta korostava baptismi, kveekarit, jotka hylkäsivät sakramenttien käytön, sekä paikallisseurakuntaa korostava kongregationalismi. 1700-luvulla pietisminä tunnettu herätysliike muodosti Euroopan kirkkoihin sisäisiä ryhmittymiä. Englannissa pietistinen herätys vaikutti John Wesleyn (1703–1791) perustaman metodismin syntyyn.

Valistuksen ajalla syntyi vapaamielinen teologinen suuntaus, joka kehittyi seuraavalla vuosisadalla entistä enemmän yksilöä korostavaksi moraaliopiksi. Uskontoa alettiin pitää yksityisasiana ja kirkko alettiin nähdä ennen kaikkea elämänkaaren seremonioiden hoitajana. Kirkon merkitystä kasvatuksessa ja yhteiskunnassa saatettiin myös arvostaa. Tätä näkemystä edustivat uusprotestanttiset teologit, kuten Friedrich Schleiermacher (1768–1834), David Strauss (1808–1874) ja Adolf von Harnack (1851–1930).

Helluntaiherätys syntyi 1900-luvun alussa Yhdysvalloissa baptismin ja metodismin pohjalta. 1960-luvulla helluntailaisuuden rinnalle syntyi karismaattinen liike, joka ylitti kirkkokuntien rajat.

1900-luvun lopulta alkaen konservatiiviset ja fundamentalistiset kirkot ovat Yhdysvalloissa jossain määrin voimistuneet. Poliittisesti tämä on näkynyt kristillisen oikeiston vaikutusvallan kasvuna. Esimerkiksi Billy Graham (1918–2018) vaikutti laajasti Yhdysvaltain ulkopuolella. Evankeliointiliikkeet ovat nousseet muun muassa television välityksellä merkittäviksi vaikuttajiksi.

Kannatus ja tukialueet

Protestanttisen enemmistön maat vuonna 2010.

Protestantismin kannatusalueet vuonna 2010.

Protestantismin kannatus Saksassa vuonna 2011 on kuvattu kartassa sinisellä.

Protestantismi on katolilaisuuden jälkeen kristinuskon toiseksi suurin suuntaus. Protestanttisiin kirkkoihin kuului vuonna 2004 noin kolmannes kaikista kristityistä. Pohjois-Euroopan ja anglosaksisen Pohjois-Amerikan lisäksi protestanttisten kirkkojen vahvinta kannatusaluetta ovat Australia, Tyynenmeren alue ja Saharan eteläpuolinen Afrikka – erityisesti Britannian ja Saksan entiset siirtomaat. Perinteisten kirkkojen lisäksi uusilla evankelisilla liikkeillä on satoja miljoonia kannattajia.

Yhdysvalloissa protestantteja on noin 40 prosenttia väestöstä. Pohjoismaissa luterilaiset kirkot ovat olleet vahvoja, mutta sekularisaatio on Pohjoismaissa ja Britanniassa voimakasta. Saksassa protestantteja on noin 30 prosenttia väestöstä. Euroopan unionin väestöstä protestanteiksi tunnustautuu Eurobarometrin mukaan noin yhdeksän prosenttia.

Eri protestanttisilla suuntauksilla on arviolta seuraavat määrät kannattajia:

• Helluntailaisia 279 miljoonaa
• Baptisteja 100 miljoonaa
• Anglikaaneja 80 miljoonaa
• Reformoituja 80 miljoonaa (mukaan lukien reformoidut kirkot, presbyteerinen kirkko ja yhdistynyt kirkko).
• Luterilaisia 77 miljoona
• Metodisteja 60–80 miljoonaa
• Adventisteja 22 miljoonaa

Protestantismin suuntaukset jäävät kannattajamäärässä jälkeen katolilaisuudesta, jolla on 1 256 miljoonaa kannattajaa. Ortodoksisuudella on yli 295 miljoonaa kannattajaa. Etenkin helluntailaisuus, baptismi ja kalvinismi ovat levinneet laajasti eri puolille maailmaa eri kansanryhmien keskuuteen.

Katso myös

• Anabaptismi (hutteriitit, mennoniitat ja amissit)
• Megakirkko
• Pelastusarmeija
• Restorationismi

Lähteet

• Arffman, Kaarlo: Kristinuskon historia. Helsinki: Edita, 2004. ISBN 951-37-4183-4
• McGrath, Alister (toim.): Modernin teologian ensyklopedia. (The Blackwell Encyclopedia of Modern Christian Thought, 1993.) Suomentanut Satu Norja ja Kia Sammalkorpi-Soini. Helsinki: Kirjapaja, 2000. ISBN 951-625-495-0

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Protestantismi Wikimedia Commonsissa