close
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Keski-Suomen työttömyys jatkaa laskuaan, ja lasku vain kiihtyi syyskussa

Keski-Suomen työttömyys oli syyskuussa 10,3 prosenttia.

Graafi työttömyyden kehityksestä.
Kuva: TEM työnvälitystilasto / Työ- ja elinkeinoministeriö
  • Antti Seppälä

Keski-Suomen työttömyys on edelleen laskussa kertoo ELY-keskuksen ja TE-palveluiden työllisyyskatsaus. Maakunnassa oli syyskuun lopussa 13 181 työtöntä työnhakijaa, ja määrä putosi edellisvuoden vastaavasta ajasta yli 14 prosentilla.

Määrällisesti työttömiä oli 2 172 vähemmän kuin vuotta aiemmin syyskuussa.

– Selittävä tekijä on varmaankin Keski-Suomen kohtalaisen hyvä kasvu. Työttömyys on viimeisen kuukauden aikana laskenut enemmän kuin koko maassa keskimäärin, sanoo johtaja Tuula Säynätmäki Keski-Suomen työ- ja elinkeinotoimistosta.

Työttömyydessä on voimakastakin kausivaihtelua, mutta siitä puhdistettu trendi on ollut laskeva aina vuodesta 2015. Enimmillään Keski-Suomessa oli tuolloin lähes 24 000 työtöntä.

Kunnittain tarkasteltuna työttömyys oli edelleen pienintä Muuramessa. Siellä työttömyysprosentti on 6,4. Suurin työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Äänekoskella, 12,4 prosenttia.

Alle 10 prosentin työttömyyteen yltää Keski-Suomessa nyt jo 16 kuntaa.

Jyväskylän työttömyysprosentti on 10,8. Suurista kaupungeista Oulussa, Turussa ja Lahdessa työttömyys on Jyväskylää korkeampi.

Koko työllisyyskatsaus löytyy täältä (Työ- ja elinkeinoministeriö).