close
Siirry sisältöön

Puolan offensiivi

Wikipediasta
Puolan offensiivi
Osa toista maailmansotaa
BERJAYA
Päivämäärä 1. syyskuuta – 6. lokakuuta 1939
Paikka Puola
Lopputulos Puolan tappio
Aluemuutokset Puolan tasavalta lakkautettiin, ja alueet jaettiin Saksan ja Neuvostoliiton kesken
Vaikutukset Iso-Britannia ja Ranska julistivat sodan Saksalle. Tästä katsotaan alkaneen toinen maailmansota.
Osapuolet
BERJAYA Saksa
BERJAYA Neuvostoliitto
BERJAYA Slovakian tasavalta
BERJAYA Danzigin vapaakaupunki		 BERJAYA Puolan toinen tasavalta
Komentajat
Saksa Fedor von Bock
Saksa Gerd von Rundstedt
Neuvostoliitto Mihail Kovaljov
Neuvostoliitto Semjon Timošenko
Slovakia Ferdinand Čatloš		 Puola Edward Rydz-Śmigły
Puola Wacław Stachiewicz
Vahvuudet
Saksa:
56 divisioonaa
6 prikaatia
9 000 tykkiä
2 750 panssarivaunua
2 315 lentokonetta

Neuvostoliitto:
33 divisioonaa
11 prikaatia
4 959 tykkiä
4 736 panssarivaunua
3 300 lentokonetta

Yhteensä:
1 500 000 saksalaista
466 516 neuvostoliittolaista
51 306 slovakialaista		 39 divisioonaa
16 prikaatia
4 300 tykkiä
880 panssarivaunua
400 lentokonetta

Yhteensä: 950 000
Tappiot
Saksa:
8 000–11 000 kaatunutta[1][2]
27 278 haavoittunutta[1]

560 lentokonetta[2]

Neuvostoliitto:
996 kaatunutta[2]
2 002 haavoittunutta[2]

Slovakia:
37 kaatunuttalähde?
11 kadonnuttalähde?
114 haavoittunuttalähde?		 50 000–70 000 kaatunutta[1][2]
130 700 haavoittunutta[1]
700 000–910 000 vangittua[1][2]
BERJAYA
Saksalaisia Puolan rajalla 1. syyskuuta 1939.

Puolan offensiivi, Puolan taistelu, taistelu Puolasta, Puolan valtaus, Saksan–Puolan sota 1939 tai Puolan sotaretki, saksalaiselta koodinimeltään Fall Weiß (’Tapaus valkoinen’) oli Saksan hyökkäys Slovakian rinnalla Puolaan 1. syyskuuta 1939. Hyökkäys käynnisti toisen maailmansodan.

Saksan sodanjohto suunnitteli hyökkäystä jo huhtikuusta 1939 alkaen. Maalla oli takanaan useampi menestyksekäs aluevaltaus lyhyessä ajassa, kuten Itävallan liittäminen valtakuntaan maaliskuussa 1938 sekä Tšekkoslovakian miehitys maaliskuussa 1939. Saksan johtaja Adolf Hitler oletti, etteivät länsivallat puuttuisi Puolan miehitykseen, mutta Ranska ja Yhdistynyt kuningaskunta pitivät kiinni Puolalle antamistaan turvatakuista ja julistivat Saksalle sodan 3. syyskuuta 1939. Niiden tuki Puolalle jäi kuitenkin vähäiseksi.

Noin kahta viikkoa myöhemmin, 17. syyskuuta, myös Neuvostoliitto hyökkäsi Puolaan. Länsivallat eivät kuitenkaan julistaneet sotaa Neuvostoliitolle. Puolan offensiivi kokonaisuudessaan päättyi Puolan antautumiseen 6. lokakuuta. Puola jaettiin Saksan ja Neuvostoliiton kesken: etupiirijaosta oli sovittu jo elokuussa 1939 solmitun Molotov–Ribbentrop-sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa. Valtaosa Saksan valtaamasta Puolasta liitettiin suoraan Saksan valtakuntaan, ja loppuosasta muodostettiin Puolan kenraalikuvernementti, noin 12 miljoonan puolalaisen asuttama alusmaa ilman valtiollista asemaa. Vastaavasti Neuvostoliiton valtaamat alueet, joita asuttivat pääosin itäslaavit, valkovenäläiset ja ukrainalaiset,[3] liitettiin Neuvostoliittoon.

Tausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katso myös: Puola toisessa maailmansodassa

Saksan aluevaatimukset Puolalle

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksa ja Puola olivat solmineet hyökkäämättömyyssopimuksen vuonna 1934, eikä maiden välillä vielä vuoden 1938 aikana ollut näkyviä jännitteitä. Adolf Hitlerin tavoite oli saada Puola suostumaan Saksan esittämiin aluevaatimuksiin.[4][5] Lokakuun 1938 lopulla Saksan ulkoministeri Joachim von Ribbentrop ehdotti Puolan suurlähettiläälle Józef Lipskille Danzigin palauttamista Saksalle sekä saksalaisen huoltotien ja rautatien rakentamisen sallimista Puolan käytävään. Lisäksi von Ribbentrop tarjosi Puolalle pääsyä Antikomintern-sopimukseen.[6] Vastineeksi maiden välistä hyökkäämättömyyssopimusta olisi pidennetty, ja Puolalle olisi annettu vapaasatama Danzigin alueelta.[5]

Puolan ulkoministeri Józef Beck tyrmäsi kaikki aluevaatimukset.[6] Osa saksalaiskenraaleista kääntyi sotatoimien kannalle, mutta Hitler jatkoi neuvotteluja.[5] Vaatimuksien esittäminen jatkui kevääseen 1939 asti, ja neuvotteluiden sävy muuttui alati käskevämmäksi. Kun Saksa maaliskuussa 1939 miehitti Böömin ja Määrin alueet sekä Liettuan Memelin alueen, Puola katkaisi kaikki neuvottelut. Ulkoministeri Beckin mukaan Hitlerin valloituksia täytyi alkaa vastustaa aseellisesti. Böömin ja Määrin alueiden miehitys sai myös Ranskan ja Ison-Britannian päättämään, ettei Saksalle tehtäisi enää myönnytyksiä: syyskuussa 1938 solmitulla Münchenin sopimukseen länsivallat olivat luovuttaneet Tšekkoslovakian sudeettialueet Saksalle.[6]

Turvatakuut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

20. maaliskuuta 1939 britit ehdottivat Britannian, Ranskan, Neuvostoliiton ja Puolan välistä julistusta, joka takaisi eurooppalaisten valtioiden itsenäisyyden. Puola kuitenkin kieltäytyi koska ei halunnut solmia liittoa Neuvostoliiton kanssa.[7] Britannia antoi Puolalle turvatakuut 31. maaliskuuta 1939, ja Ranska julisti tukensa muutamaa päivää myöhemmin. Britannian pääministeri Neville Chamberlain kuvaili takuita vakuutukseksi ja rauhanrintamaksi aggressiota vastaan. Turvatakuut takasivat Puolan itsenäisyyden mutta toisaalta käytännössä jättivät mahdollisuuden aluemuutoksiin.[8] Huhtikuun 1939 alussa Italian hyökättyä Albaniaan Ranska ja Britannia antoivat takuut myös Kreikalle ja Romanialle.[9]

Britit olettivat saksalaisten yrittävän järjestää Danzigissa nopean vallankaappauksen keväällä 1939, ja Puola ilmoitti puolustavansa Danzigia asein. Kun Danzigia ei yritettykään vallata, britit olettivat, että länsivaltojen turvatakuut olivat saaneet Hitlerin perääntymään.[6]

Turvatakuut oli yksipuolinen julistus eikä sitouttanut Puolaa mihinkään. Siksi huhtikuun 1939 alussa Puola ja Britannia aloittivat neuvottelut kahdenkeskisen anglo-puolalaisen liiton solmimiseksi. Neuvottelut sen yksityiskohdista venyivät kuitenkin elokuuhun asti.[10]

Puolan laivaston evakuointi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toukokuussa 1939 Britannian Puolan-sotilaslähetystön päällikkö, kenraali Sir Adrian Carton de Wiart, arvioi, että Puolan laivasto tulisi siirtää sitä huomattavasti suuremmalta saksalaislaivastolta turvaan Britannian satamiin ennen mahdollisen sodan syttymistä.[11] Puolalaiskomentaja Edward Rydz-Śmigły vastusti aluksi Carton de Wiartin suunnitelmaa ja suostui siihen vasta pitkällisen väittelyn jälkeen. Suunnitelma sai nimen operaatio Peking.[11]

Euroopan mittapuulla Puola oli 1930-luvulla vahvasti aseistautunut ja käytti varustautumiseen merkittävästi varojaan.[12]

Hyökkäys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Operaatiosuunnittelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huhtikuun 1939 alussa Hitler määräsi kenraaleitaan aloittamaan Puolan-hyökkäyssuunnitelman laatimisen. Suunnitelmasta käytettiin operaationimeä Tapaus valkoinen.[13][14] Huhtikuun lopussa Hitler purki Puolan kanssa vuonna 1934 solmitun hyökkäämättömyyssopimuksen.[15] Sotilasjohdolleen Hitler ilmoitti, että ennen hyökkäystä tavoitteeksi tuli asettaa kiila Puolan ja länsivaltojen väliin, jotta Puola eristettäisiin ja länsivallat pysyisivät erossa sodasta.[14] Lisäksi Saksa panosti diplomaattisuhteisiin useiden kauppasuhteiden kannalta tärkeiden maiden kanssa pitääkseen nämä sodan syttyessä vähintäänkin puolueettomina. Suhteet pysyivät hyvinä esimerkiksi Ruotsiin, Turkkiin, Romaniaan, Jugoslaviaan ja Bulgariaan. Lisäksi Saksa havitteli Italian ja Japanin kanssa liittoa, joka painostaisi Britanniaa pysymään puolueettomana.[16] Kolmen vallan sopimus tosin solmittiin vasta syyskuussa 1940.

Molotov–Ribbentrop-sopimus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulkoministerinsä Joachim von Ribbentropin välityksellä Saksa teki hyökkäämättömyyssopimukset 23. maaliskuuta 1939 Liettuan kanssa (toisena allekirjoittajana Juozas Urbšys) ja 7. kesäkuuta 1939 Viron ja Latvian kanssa (toisina allekirjoittajina vastaavasti Karl Selter ja Vilhelms Munters). Lopulta 23. elokuuta 1939 Saksa solmi Neuvostoliiton kanssa Molotov–Ribbentrop-sopimuksen, joka takasi, että Saksaa eivät pystyisi piirittämään Baltian maiden kautta länsivallat eikä Neuvostoliitto ja että Neuvostoliitto ei estäisi Saksaa hyökkäämästä Puolaan. Sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa Puola jaettiin Saksan ja Neuvostoliiton kesken. Hitler piti varmana, että sopimus saisi länsivallat luopumaan turvatakuistaan Puolalle.[17]

Hitlerin hyökkäyskäskyt ja Puolan liikekannallepano

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
BERJAYA
Adolf Hitlerin 31. elokuuta 1939 antama virallinen hyökkäyskäsky Puolaan.

23. elokuuta 1939 eli Molotov–Ribbentrop-sopimuksen solmimisen päivänä Hitler antoi armeijalleen käskyn valmistautua hyökkäykseen kolme päivää myöhemmin eli 26. elokuuta. Puolan-rajalle komennettiin 1,5 miljoonaa saksalaissotilasta.[18] Vielä elokuun 25. päivän aamuna Hitler yritti turhaan neuvotella brittejä luopumaan turvatakuistaan ja ilmoitti, että ”Puolan kysymys oli ratkaistava lopullisesti”. Hitler korosti suurlähettiläs Nevile Hendersonille haluavansa liittoutua Brittiläisen imperiumin kanssa, ja hän nimitti tätä viimeiseksi tarjouksekseen.[19] Henderson vastasi, että päästäkseen minkäänlaiseen sopimukseen Hitlerin tuli pidättäytyä hyökkäyksistä ja vetää joukkonsa pois Tšekkoslovakiasta.[20] Iltapäivällä Hitler antoi asevoimille käskyn hyökätä Puolaan seuraavana aamuna. Hän päätti kuitenkin perua hyökkäyksen vielä samana iltana, vain 14 tuntia ennen sen suunniteltua alkamista. Oletettavasti Hitler oli odottanut Britannian ja Ranskan reagoivan Molotov–Ribbentrop-sopimukseen luopumalla turvatakuistaan,[21] mutta hänen järkytyksekseen Britannia allekirjoittikin kahdenkeskisen avunantosopimuksen Puolan kanssa iltapäivällä 25. elokuuta: Hitler kutsui Britannian toimia ”läimäytykseksi kasvoihin”.[22] Sopimuksen mukaan Puola ja Britannia auttaisivat toisiaan, mikäli jompi kumpi joutuisi jonkin eurooppalaisen maan hyökkäyksen kohteeksi.[22] Iltapäivän aikana Ranskan suurlähettiläs Robert Coulondre ilmoitti Hitlerille myös Ranskan tukevan Puolaa.[23] Lisäksi Italian suurlähettiläältä Hitler sai viestin, että Italia pysyisi Puolan suhteen puolueettomana. Saksa tuskin kaipasi Italiaa mukaan sotatoimiin, mutta sen liittolaisuutta Hitler oli silti pitänyt potentiaalisena painostuskeinona pitämään länsivallat erossa sodasta, ja siksi Italian ilmoitus oli hänelle pettymys.[24]

Muutamaa päivää myöhemmin, 28. elokuuta, Hitler käski armeijan olla valmiina hyökkäämään 1. syyskuuta. Kokonaisuudessaan hyökkäystä oli suunniteltu miltei viisi kuukautta.[25] Puolan asevoimat eivät olleet hyökkäyksen alkaessa täydessä valmiudessa, sillä Britannia ja Ranska olivat varoittaneet, että huomattava valmistautuminen voisi antaa Saksalle syyn hyökätä. Puola julisti liikekannallepanon 28. elokuuta, mutta Britannian ja Ranskan suurlähettiläät kehottivat lykkäämään sitä toiveenaan edelleen neuvotella Saksan kanssa. Liikekannallepano toteuttiin lopulta vasta 30. elokuuta, kahta päivää ennen hyökkäystä.[26][27] Mikäli Hitler olisi pysynyt päätöksessään aloittaa hyökkäys jo 26. päivänä, Puola olisi ehtinyt valmistautua puolustukseen huomattavasti heikommin.[28]

BERJAYA
Puolalaista jalkaväkeä vuonna 1939.

Neuvottelut Britannian ja Saksan välillä jatkuivat vielä elokuun viimeisinä päivinä. Neuvotteluratkaisuun pyrkivät myös Mussolini ja hänen vävynsä Galeazzo Ciano.[29] Hitlerin vaatimukset olivat kuitenkin kasvaneet brittien näkökulmasta entistä kohtuuttomimmiksi: nyt hän vaati Saksalle sekä Danzigia että koko Puolan käytävää, ja lisäksi Neuvostoliiton tuli päästä mukaan Puolaa koskeviin neuvotteluihin. Neuvotteluiden pitkittämisen on myöhemmin tulkittu olleen Saksan pyrkimystä luoda länsivaltoihin epävarmuutta ja lisäksi käyttää yhtenä sodan oikeutuksena sitä, ettei Puola enää lähettänyt Saksaan neuvottelijaa. Lisäksi saksalaislehdistö pyrki suurentelemaan puolalaisten sortotoimia saksalaisia kohtaan, ja saksalaisten väitettiin joutuneen Puolassa jopa kastroiduiksi.[30]

Hyökkäysvalmistelut ja provokaatiot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalaiset lavastivat 31. elokuuta 1939 muun muassa Ylä-Sleesiassa sijaitsevalla Gleiwitzin (nykyisen Puolan Gliwicen) radio-asemalla sekä saksalaiselle raja-asemalle välikohtauksia, joista he syyttivät puolalaisia. Osana lavastuksia Gestapo oli pidättänyt ja murhannut sekä saksaa että puolaa puhuneen Franciszek Honiokin. Honiokin lisäksi Gestapo murhasi myös keskitysleireistä, mahdollisesti Buchenwaldista tai Dachausta, tuotuja vankeja näennäisenä todisteena rajan yli tunkeutuneista hyökkääjistä.[31] Rajaprovokaatiot ajoitettiin alkuiltaan, jotta niistä kerrottaisiin seuraavan aamun sanomalehdissä.[31] Radiotalossa, johon Alfred Naujocks murharyhmineen oli tunkeutunut, ei ollut studiota, vain valvomo, sähkögeneraattori, lähetintekniikka ja hätämikrofoni. Naujocksin ryhmä kytki hätämikrofonin lähettimeen ja lausui ennalta valmistellun puolankielisen propagandatekstin, jossa sanottiin aseman päätyneen puolalaisten hallintaan ja kiihotettiin Ylä-Sleesian puolalaisia kapinoimaan Saksaa vastaan. Provokaatiolähetys ei kuitenkaan päässyt kovinkaan kauas eikä ohjautunut Suur-Saksan valtakunnanverkkoon.[31] Rajaprovokaatioiden tarkoituksena oli myös luoda kansainväliselle yleisölle epäselvyyttä siitä, kuka sodan oli todellisuudessa aloittanut.[31]

Valmisteltuna hyökkäyspäivänä 1. syyskuuta 1939 Hitler piti Berliinissä puheen. Puheessaan hän ei maininnut erityisesti Gleiwitzin tapausta vaan yleisesti väitetyt rajaselkkaukset. Hitler väitti ”luopuneensa yrityksistä” löytää rauhanomainen ratkaisu diplomaattiseen kriisiin Puolan kanssa.[31]

Ensimmäiset sotatoimet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
BERJAYA
Puolalaisten ja saksalaisten joukkojen ryhmitys Puolan offensiivin aattona.

”Rauhanomaiselle laivastovierailulle” Danzigin satamaan muutama päivä aiemmin saapunut taistelulaiva Schleswig-Holstein ampui sodan ensimmäiset laukaukset klo 04.45 kohti puolalaista varuskuntaa, mikä käynnisti Westerplatten taistelun, toisen maailmansodan ensimmäisen taistelun. Joidenkin historioitsijoiden mukaan Saksan ilmavoimien pommikoneiden ensimmäiset pommit osuivat sairaalaan ja kirkkoon Wieluńissa viittä minuuttia aiemmin.[32] Pian tämän jälkeen Saksan armeija ylitti maiden välisen rajan. Hitler puhui aamulla radiossa ja yritti esittää hyökkäyksen puolustussotana: ”Viime yönä puolalaiset vakinaisten maavoimien sotilaat ensimmäisen kerran tulittivat aluettamme. Kello 5.45 me aloimme vastata tuleen, ja tästä lähtien pommeihin vastataan pommeilla.” Sota oli syttynyt.

Saksa hyökkäsi koko rajan leveydeltä, ja maantieteellisesti hyökkäys oli Saksalle otollinen, sillä se kykeni hyökkäämään useasta eri suunnasta: pohjoisesssa Itä-Preussista, lännessä Sleesiasta ja Pommerista sekä etelässä Slovakiasta.[26] Saksalaiset hyökkäsivät 53 divisioonalla, joita tuki 1 600 lentokonetta.lähde? Pohjoista armeijaryhmää komensi kenraalieversti Fedor von Bock ja eteläistä armeijaryhmää Gerd von Rundstedt.[33] Saksalaisten tavoitteena oli nopealla saarrostuksella lamaannuttaa Puolan joukot katkaisemalla niiden huolto- ja viestiyhteydet. Nopeasta hyökkäyksestä alettiin käyttää nimitystä salamasota.

Katso myös: Slovakian tasavallan hyökkäys Puolaan 1939
BERJAYA
Saksan ilmavoimien Heinkel He 111 -kone pommittamassa Varsovaa syyskuussa 1939.

Ranskalaiset sotilasasiantuntijat olivat saarrostusvaaran vuoksi suositelleet, etteivät puolalaiset edes yrittäisi puolustaa Puolan käytävää. Puolalaiset kuitenkin yrittivät puolustaa myös sitä. Puolan käytävän menettäminen merkitsi meriyhteyden katkeamista Britanniaan.

BERJAYA
Puolalainen 7TP-panssarivaunu.

Puola uskoi pystyvänsä selviämään lukumääräisesti suuren armeijansa turvin Saksan hyökkäyksestä aluksi paljolti omin voimin, kunnes Britannia ja Ranska ehtisivät avuksi. Puola joutui lopulta kuitenkin taistelemaan yksin, ja teknisesti ja taktisesti Puolan asevoimat kuitenkin osoittautui vanhentuneeksi Saksan armeijaan verrattuna.

Elämään jäänyt myytti puolalaisesta ratsuväestä hyökkäämässä sapelein ja seipäin on peräisin italialaisten lehtimiesten vääristyneestä selonteosta. Todellisuudessa ratsuväki, jota oltiin muutenkin hyökkäyksen aikaan muuttamassa motorisoiduiksi prikaateiksi, käytti hevosia liikkuvuuden takia ennen hevosen selästä nousemista. Ratsuväki hyödynsi panssarintorjuntakiväärejä.[34][35][36][37][38][39][40][41]

Puolalaislaivaston evakuoinnin eli Peking-suunnitelman lisäksi laivaston komentaja Józef Unrug oli valmistellut kaksi muutakin operaatiota Saksan hyökkäyksen varalle. Worek-suunnitelman tarkoitus oli käyttää puolalaisia sukellusveneitä estämään saksalaisten mahdolliset maihinnousut Puolan rannikoille. Maihinnousuja ei kuitenkaan toteutettu. Saksan hyökättyä Unrug käski laivastoa toteuttamaan myös toisen suunnitelman, operaatio Rurkan, jossa miinalaiva Gryf kylväisi miinakentän Helin niemimaan tuntumaan. Operaatio ei kuitenkaan onnistunut, sillä Gryf oli valmis vasta 12 tuntia käskyn vastaanottamisesta. Kun miinalaiva viimein pääsi merelle, saksalainen lentokone upotti sen. Unrugia on arvosteltu siitä, että hän käynnisti miinaoperaation vasta Saksan hyökkäyksen alettua. Puolalaishistorioitsija Vladislav Szarski on kuitenkin puolustanut Unrugia huomauttamalla, että miinojen kylväminen vesiin, joita pitkin laivojen piti kulkea päästäkseen Danzigin vapaakaupunkiin ja sieltä pois, olisi tarjonnut Saksalle helpon casus bellin.[42]

Puolalaisilla oli rajalla 24 divisioonaa. Joukot olivat kuitenkin riittämättömät turvaamaan koko rajaa, eivätkä sotilaskomentajat suostuneet vetäytymään sisämaahan. Saksalaisten ilmahyökkäykset tukikohtiin lamauttivat valtaosan Puolan ilmavoimista jo hyökkäyksen ensimmäisenä päivänä.[33] Lisäksi panssarituki puuttui täysin. Ilmaylivoimansa vuoksi Saksa kykeni salamasotaan: pitkälle meneviin syöksypommituksiin sekä panssarikiilojen iskuihin syvälle puolustajan asemiin. Saksan maavoimat nujersi nopeasti rajan pinnassa olleet puolalaiset, eivätkä vahvistuksetkaan kyenneet pysäyttämään etenemistä.

Historioitsija R. M. Douglasin mukaan Saksan hyökkäys aiheutti joissakin tapauksissa juuri sellaisia raakuuksia saksalaisväestöä kohtaan, jollaisia propagandaministeri Joseph Goebbelsin johtama lehdistö oli aiemmin sepitellyt. Kuten muissakin Saksan miehityksen uhkaamissa maissa vuosina 1939–1940, hysteria sisäisistä sabotööreistä sai huomattavat mittasuhteet Puolassa sodan ensimmäisinä sekasortoisina päivinä. Huhuja levisi esimerkiksi saksalais-etnisistä sabotööreistä puolalaissotilaiksi tai nunniksi naamioituneina ja maanviljelijöistä osoittamassa saksalaisille pommikoneille nuolten muotoon pelloille kuokituilla muodostelmilla. Sabotöörien pelättiin esimerkiksi katkovan puhelinlinjoja. Tosiasiassa Puolassa oli vain muutama vähäistä kannatusta saanut natsisympatiaa osoittanut järjestö, ja on hyvin vähän näyttöä siitä, että Puolan Volksdeutsche-yhteisö olisi ollut mukana missään merkittävässä roolissa Saksan armeijan etenemisen tukemisessa.[43]

Länsivaltojen sodanjulistus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katso myös: Yhdistyneen kuningaskunnan sodanjulistus Saksalle

Britannia ja Ranska reagoivat Saksan käynnistämään hyökkäykseen julistamalla liikekannallepanon 1. syyskuuta 1939,[44][45] ja samana iltana molempien maiden suurlähettiläät toimittivat Saksalle vaatimuksen, jonka mukaan maan olisi vedettävä armeijansa Puolasta välittömästi. Hitler oli edelleen varma, että länsivallat perääntyisivät.[46] Ne kuitenkin julistivat sodan Saksalle 3. syyskuuta 1939: Britannia aamupäivällä kello 11 ja Ranska kuusi tuntia myöhemmin.[47] Saman päivän aikana sodanjulistuksen antoivat myös Australia ja Uusi-Seelanti sekä viikon sisällä Britannian valvoma Intian hallitus, Etelä-Afrikka ja Kanada.[48] Osittainen liikekannallepano oli järjestetty jo elokuun lopussa, mutta täyden liikekannallepanon pääministeri Chamberlain pelkäsi vielä tuolloin olevan liian provosoiva.[49]

Kahden päivän viiveeseen sodan julistamisessa vaikuttivat niin sotilaalliset valmistelut kuin toive rauhasta. Saksan ilmaiskujen pelossa Ranska ilmoitti Britannialle tarvitsevansa aikaa ilmapuolustusvalmisteluihin ennen sodan julistamista. Lisäksi rauhanneuvotteluiden mahdollisuutta Italian välittämänä ei ollut poissuljettu vielä syyskuun 2. päivänäkään, sillä erityisesti Ranskan ulkoministeri Georges Bonnet halusi edelleen välttää sodan ja vaati Britanniaa lykkäämään sodanjulistusta. Toisaalta Bonnet ei ainakaan julkisesti ehdottanut turvatakuista luopumista, eivätkä länsivallat missään vaiheessa perääntyneet vaatimuksistaan saksalaisjoukkojen poisvetämisestä Puolasta ja Danzigin palauttamisesta vapaakaupungiksi. Hitler kiitti Mussolinia väliintulostaan mutta ilmoitti, etteivät neuvottelut olleet enää mahdolliset, koska saksalaissotilaiden verta oli vuodatettu. Italialaislehdistössä korostettiin, että Mussolini oli viimeiseen saakka pyrkinyt estämään sodan Euroopassa.[50]

Riittämättömät turvatakuut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iso-Britannia oli 31. maaliskuuta 1939 antanut Puolalle turvatakuut hyökkäyksen varalta,[13] ja vielä 25. elokuuta 1939 maat solmivat avuntoantosopimuksen. Kesän 1939 aikana Britannia ja Ranska olivat toistuvasti ilmoittaneet tukevansa Puolaa sotatilanteessa, mutta ne eivät juurikaan olleet myöntäneet Puolalle taloudellista tukea asehankintoihin.[51] Puola oli pyytänyt 60 miljoonan punnan lainaa mutta saanut Britannialta 5 miljoonaa ja Ranskalta 13 miljoonaa. Ripeät asetoimitukset Puolaan sekä liikekannallepano jo keväällä 1939 olisivat olleet vaikuttavampi pelote Saksalle.[10]

Sodan alettua Britannia teki muutaman ilmahyökkäyksen saksalaisia laivoja vastaan Pohjanmerellä mutta pidättäytyi muista sotatoimista.[45] Vaikka Britannialla oli vahvin laivasto ja melko vahvat ilmavoimat, sillä ei ollut yleistä asevelvollisuutta eikä sen vuoksi laajaa maa-armeijaa laivattavaksi Ranskaan. Ranskalla puolestaan olisi ollut sotavoimaa käytettäväksi Saksaa vastaan Länsivallilla, mutta Ranskan poliittinen johto ei sallinut kuin hyökkäyksen Saarlandiin siten, että joukoilla oli kielto edetä kilometriä lähemmäs Länsivallia.lähde? Britannia ja Ranska eivät siis keventäneet Puolaan kohdistunutta painetta vaan mahdollistivat Saksan tehokkaan hyökkäyksen jatkamisen Puolassa. Länsirintamalla alkoi valesota, joka ei estänyt Saksaa jopa tilapäisesti vähentämästä liikekannallepanoastetta Puolan valloituksen jälkeen.

Saksan länsirajan puolustuksesta vastannut kenraali Wilhelm von Leeb varoitti kenraali Walther von Brauchitschia syksyllä 1939 siitä, ettei ranskalaisten hyökkäys Ruhrin alueelle olisi ollut torjuttavissa.[52] Määrätietoinen läntisten liittoutuneiden hyökkäys olisi johtanut Saksan strategiseen tappioon. Historioitsija Matthias Strohn on osoittanut, että Puolan valloituksen ja Saksan hyökkäyksen länteen seuraavan vuoden keväällä mahdollisti se, että liittoutuneet antoivat tilaisuuden lipua sormiensa välistä.[53]

Historioitsija Paul N. Hehnin mukaan se, että Puola miehitti Tšekkoslovakialle kuuluneita alueita syksyllä 1938, saattoi myötävaikuttaa brittien ja ranskalaisten vastahakoisuuteen hyökätä saksalaisia ​​vastaan ​​suuremmilla voimilla syyskuussa 1939.[54] Richard Watt kirjoittaa myös:

»Puolan uhkavaatimus Tšekkoslovakialle vuonna 1938 ja Zaolzien anneksointi siltä olivat räikeitä taktisia virheitä. Oli Puolan vaatimus Zaolzien alueeseen kuinka oikeutettu tahansa, Zaolzien kaappaus vuonna 1938 oli suuri virhe, joka vahingoitti Puolan mainetta maailman demokraattisten valtojen silmissä.[55]»

Saksan eteneminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksan joukot pääsivät nopeasti syvälle Puolaan. Jo 6. syyskuuta Puolan hallitus poistui Varsovasta käskien joukkojaan vetäytymään Narewin, Veikselin ja San-joen linjalle. Samana päivänä saksalaiset valtasivat Krakovan. Jo kahta päivää myöhemmin kenraali Walther von Reichenaun komentama Saksan 10. armeija oli Varsovan laitamilla. Samaan aikaan kenraali Wilhelm Listin 14. armeija oli Sanjoella Przemyslin ympäristössä, kun taas kenraali Heinz Guderianin joukot pääsivät Bugjoelle Varsovan itäpuolella.

9. syyskuuta Puola aloitti kymmenellä divisioonalla kenraali Tadeusz Kutrzebain johtaman vastahyökkäyksen yli Bzurajoen Saksan 10. armeijaa vastaan, mikä oli puolalaisten onnistunein hyökkäys sodan aikana. Kutnon taistelussa saavutettu menestys jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi.

BERJAYA
Bzuran vastahyökkäys.

16. syyskuuta mennessä Varsova oli piiritetty, ja puolalaiset pitävät siellä pintansa 27. syyskuuta asti. Lvovin länsipuolella Saksan 14. armeija juuttui kiinni taisteluun, mutta muualla saksalaisten eteneminen oli voimakasta.

20. syyskuuta 1939 Adolf Hitler saapui Danziginlahden lähettyvillä sijaitsevan merenrantakaupungin, Zoppotin, Kasino-hotelliin elostellakseen näyllä kahdesta sotalaivasta pommittamassa Helin niemimaata puolustavia puolalaisjoukkoja.[56] Usein kuullun huhupuheen mukaan Józef Unrug olisi kieltänyt alaisiaan tykittämästä Kasino-hotellia, koska valtionpäänmiehen, jopa Adolf Hitlerin kaltaisen, tappaminen olisi sotinut Unrugin kunniantuntoa vastaan.[42] Väitettä tukevaa asiakirjaa ei kuitenkaan ole löytynyt.[42] Historoitsija Vladislav Szarski on muistuttanut kahdesta oleellisesta seikasta: ei ensinnäkään ole selvää, tiesikö Unrug, että Hitler majaili sillä hetkellä Kasino-hotellissa, ja lisäksi Kasino-hotelli oli kansainvälisen lain mukaan siviilikohde, jonka tulittaminen olisi laskettu sotarikokseksi.[42]

Neuvostoliitto miehitti Puolan itäosan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Neuvostoliiton hyökkäys Puolaan
BERJAYA
Miehitysvyöhykkeiden raja.

Puolan luhistuminen yllätti myös Neuvostoliiton hallituksen, joka ei ollut varautunut niin nopeaan lopputulokseen. Kun Saksan ulkoministeri Joachim von Ribbentrop varotti 5. syyskuuta 1939 neuvostoliittolaista virkaveljeään Vjatšeslav Molotovia, että elleivät venäläiset pian ottaisi haltuunsa vaikutuspiirijaossa haltuunsa saamaa osaa Puolasta, saksalaiset joutuisivat vihollista takaa ajaessaan ehkä ylittämään vaikutuspiirirajan. Molotov vastasi, ettei hän katsonut toiminnan hetken vielä koittaneen. Neuvostoliiton johtajat halusivat välttää avointa osallistumista Puolan kukistamiseen.[57]

BERJAYA
Saksalaisia ja neuvostoliittolaisia upseereita keskustelemassa Puolan valtauksen aikana Brestissä 22. syyskuuta 1939. Yhteinen voitonparaati järjestettiin 25. syyskuuta.

Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pää-äänenkannattaja Pravda syytti 14. syyskuuta 1939 Puolan ”johtavia piirejä” vähemmistökansallisuuksien sorrosta ja muistutti lukijoitaan siitä, että Puolan alueella asui kahdeksan miljoonaa ukrainalaista ja kolme miljoonaa valkovenäläistä. Puna-armeija hyökkäsi Puolaan 17. syyskuuta. Molotov selitti Neuvostoliiton hallituksen velvollisuutena olleen kiirehtiä suojelemaan venäläisten heimoveljiä, jotka olivat Puolan valtion hajottua jääneet alttiiksi ”kaikenlaisille vaaroille”.[57] Puna-armeija kohtasi vähäistä vastarintaa, sillä Puolan joukot taistelivat saksalaisia vastaan. Puolalle muodostettiin pakolaishallitus. Myös Puolan armeija tajusi tilanteen toivottomuuden, ja viimeiset taistelevat yksiköt antautuivat 30. syyskuuta. Miehitysvyöhykkeitä erottivat joet Bug, San ja Veiksel.[58]

»Neuvostoliitto luultavasti aikoi lopulta mennä Itä-Puolaan lunastaakseen oman osuutensa saaliista. Se ei kuitenkaan ollut kiveen hakattu. Japanin ja Neuvostoliiton välinen laaja rajasota kesti syyskuun 15. päivään 1939 saakka, eikä Neuvostoliitto ollut missään nimessä valmis hyökkäämään Puolaan syyskuun puolessavälissä. Neuvostoliitto marssikin tuolloin Puolaan nimenomaan Puolan heikon tilan takia. Jos puolalaiset olisivat torjuneet saksalaisia ​​tehokkaammin, Neuvostoliitto olisi odottanut pidempään omaa hyökkäystään, ja riippuen siitä miten asiat olisivat edenneet, saattanut pidättäytyä kokonaan. Stalin ei ollut mitenkään kykenemätön pettämään Hitleriä.[41]»

Neuvostoliiton hyökkäys alkoi kaksi päivää sen jälkeen, kun se oli saanut aikaan rauhan Japanin vastaisessa rajasodassa, jota Japanin Kwantungin armeija oli käynyt Mongolian kansantasavaltaa vastaan Halhin-Golin taisteluissa. Japanin tappio Halhin-Golin taisteluissa lisäsi Japanin vastahakoisuutta liittyä Saksan hyökkäykseen Neuvostoliittoon ja ohjasi sen sijaan huomionsa idemmäs kohti Yhdysvaltoja, mikä lopulta konkretisoitui Japanin hyökkäyksessä Pearl Harboriin joulukuussa 1941.

Valtauksen jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
BERJAYA
Saksalais-neuvostoliittolainen voitonparaati syyskuussa 1939.

Puolan jako

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolan valtaamisen kunniaksi saksalaiset ja neuvostoliittolaiset joukot järjestivät yhteisen voitonparaatin 25. syyskuuta 1939 Puolan Brest-Litovskissa.[59][60]

Kun Saksan ja Neuvostoliiton kesken oli sovittava Puolan lopullisesta jaosta, Saksan ulkoministeri Ribbentrop kutsui Neuvostoliiton ulkoministerin Molotovin Berliiniin. Kun Molotov ei katsonut voivansa poistua Moskovasta, von Ribbentrop matkusti 27. syyskuuta 1939 Moskovaan, jossa hän oli kuukautta aiemmin ollut allekirjoittamassa Saksan ja Neuvostoliiton keskinäistä hyökkäämättömyyssopimusta. Kolmen päivän aikana käydyissä neuvotteluissa Stalin sai miltei täysin oman tahtonsa toteutetuksi. Hitler halusi alun perin liittää Saksaan vain ne osat Puolasta, jotka olivat kuuluneet Saksalle vuoteen 1914 saakka, ja muodostaa varsinaisista puolalaisalueista muodollisesti itsenäisen Puolan valtion. Stalin kuitenkin vastusti jyrkästi ajatusta, koska hän puolestaan halusi liittää Neuvostoliittoon Puolan ukrainalais- ja valkovenäläisalueet. Kun vaikutuspiiriraja näin siirtyi idemmäksi, Stalin vaati korvaukseksi Liettuan siirtämistä Saksan etupiiristä Neuvostoliiton etupiiriin. Miehitysalueiden jaosta sovittiin 28. syyskuuta, ja Puolassa rajalinja noudatti pääosin jo vuonna 1919 Puolan itärajaksi ehdotettua Curzonin linjaa.[57] Aluejakoa on nimitetty myös neljänneksi Puolan jaoksi.[61]

Miehitysaika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
BERJAYA
Bochnian verilöyly oli yksi lukuisista joukkomurhista valloitetussa Puolassa.

Puolan pakolaishallitus kokoontui ensin Pariisiin ja siirtyi myöhemmin Lontooseen. Saksa perusti Puolaan hirmuhallinnon, joka muuttui ajan kanssa alati julmemmaksi, ja jonka aikana murhattiin miljoonia puolalaisia siviilejä ja juutalaisia. Työkuntoiset miehet joutuivat pakkotyöhön huonoihin oloihin ilman palkkaa. Puolan kenraalikuvernementtiin pakkosiirrettiin juutalaisia ja puolalaisia, kun taas saksalaisia evakuoitiin alueelta.[62]

Myös Neuvostoliitto syyllistyi omalla puolellaan sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Näistä tunnetuimpia lienee Katynin joukkomurha, jossa teloitettiin noin 22 000 puolalaista upseeria ja älymystön jäsentä.[63] Satojatuhansia puolalaisia siviilejä kuljetettiin keskitysleireille Siperiaan ja ainakin 150 000 kuoli neuvostoliittolaisten murhaamana.[64] Puolalainen vastarintaliike pysyi aktiivisena koko miehityksen ajan huolimatta saksalaisten julmista kostotoimista.

Toisen maailmansodan myöhemmät vaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurin osa Puolan laivastosta pakeni Britanniaan jatkaakseen taistelua. Samoin tuhannet sotilaat etsivät tiensä länsiliittoutuneiden alueille Romanian ja Itämeren kautta. Britannian joukoissa taistelleet puolalaiset osallistuivat myöhemmin lukuisiin Britannian operaatioihin Saksaa vastaan. Puolalaisia sotilaita ja yksiköitä osallistui useisiin merkittäviin taisteluihin toisessa maailmansodassa, kuten Monte Cassinon taisteluun ja operaatio Market Gardeniin. Sodan loppuvaiheissa puna-armeijan alaisuudessa palveli noin 200 000 puolalaista.[65]

Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941 ja valtasi nopeasti koko Puolan. Heinäkuussa Puolan pakolaishallituksen pääministeri Vladislav Sikorski ryhtyi pyrki luomaan uudelleen diplomaattiset suhteet Puolan ja Neuvostoliiton välille.[66][67] Elokuussa 1941 Puolan pakolaishallituksen ja Neuvostoliiton välillä solmittu Sikorski–Maiski-sopimus irtisanoi virallisesti Molotov–Ribbentrop-sopimuksen. Neuvostoliittolaisilta vankileireiltä vapautettiin kymmeniä tuhansia puolalaisia sotavankeja.[67][68][69] Monet liittyivät Britannian sotilasyksiköihin taistelemaan Saksaa vastaan.[70][71][72][73]

Vuonna 1943 Saksan sotaretki Neuvostoliitossa saavutti käännekohtansa Stalingradin ja Kurskin taisteluissa. Puna-armeija alkoi vallata menetettyjä alueita, ja elokuussa 1944 se läheni Varsovaa. Lontoossa ollut pakolaishallitus kutsui varsovalaisia aseisiin saksalaisia vastaan. Saksalaiset kohtelivat aseistariisuttuja kapinallisia sotavankisäädösten mukaan, mutta siviileille he kostivat julmemmin.lähde? Arvioista riippuen 150 000–300 000 kuoli, 90 000 lähetettiin työleireille Saksaan ja 60 000 keskitysleireille.lähde? Lopuksi saksalaiset pommikoneet tuhosivat lähes koko Varsovan.

Sota Euroopassa päättyi Saksa antautumiseen toukokuussa 1945. Neuvostoliitto perusti Puolaan kommunistisen nukkehallituksen. Viimeiset puolalaiset vastarintaliikkeen jäsenet taistelivat neuvostoliittolaismiehitystä vastaan vielä 1950-luvulla.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Beevor, Antony: Toinen maailmansota. Suomentanut Jorma-Veikko Sappinen. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 2012. ISBN 978-951-0-36462-8
  • Bell, P. M. H.: The Origins of the Second World War in Europe. Lontoo: Longman, 1986. ISBN 0-582-49112-6 (englanniksi)
  • Fischer, Rolf: Toisen maailmansodan kuva-atlas. (Alkuteos Bildatlas Zweiter Weltkrieg.) Suomentanut Tapani Kilpeläinen. Köln: Vemag, 2010. ISBN 978-3-625-12413-9
  • Overy, Richard: 1939: Countdown to War. Lontoo: Allen Lane, 2009. ISBN 9781846142642 (englanniksi)
  • Roberts, Andrew: Sodan myrskyssä: toisen maailmansodan uusi historia. (Alkuteos The Storm of War: A New History of the Second World War, 2009.) Suomentanut Simo Liikanen. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2010. ISBN 978-951-20-8264-3

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. 1 2 3 4 5 Roberts 2010, s. 83
  2. 1 2 3 4 5 6 Beevor 2012, s. 51
  3. ↑ Fischer 2010, s. 37
  4. ↑ Overy 2009, s. 7
  5. 1 2 3 Kershaw, Ian: Hitler, s. 465–467. (Alkuteos Hitler (2008) on lyhennetty laitos kaksiosaisesta teoksesta Hitler 1889–1936: Hubris (1998) ja Hitler 1936–1945: Nemesis (2000). Ensimmäinen suomenkielinen painos julkaistu 2009.) Suomentanut Ilkka Rekiaro. Helsinki: Otava, 2010. ISBN 978-951-1-24915-3
  6. 1 2 3 4 Overy 2009, s. 8–10
  7. ↑ Bell 1986, s. 254
  8. ↑ Bell 1986, s. 255
  9. ↑ Bell 1986, s. 256
  10. 1 2 Bell 1986, s. 255
  11. 1 2 Haar, Geirr: The Gathering Storm: The Naval War in Northern Europe September 1939 - April 1940, s. 45. Seaforth Publishing, 2013. ISBN 978-1848321403 (englanniksi)
  12. ↑ Overy 2009, s. 6
  13. 1 2 Beevor 2012, s. 28
  14. 1 2 Overy 2009, s. 11
  15. ↑ Fischer 2010, s. 28
  16. ↑ Bell 1986, s. 257
  17. ↑ Overy 2009, s. 14
  18. ↑ Overy 2009, s. 20
  19. ↑ Overy 2009, s. 33–34
  20. ↑ Beevor 2012, s. 33
  21. ↑ Overy 2009, s. 21–22
  22. 1 2 Overy 2009, s. 36–37
  23. ↑ Overy 2009, s. 36–37
  24. ↑ Overy 2009, s. 25
  25. ↑ Beevor 2012, s. 33–34
  26. 1 2 Beevor 2012, s. 37
  27. ↑ Overy 2009, s. 57
  28. ↑ Overy 2009, s. 20
  29. ↑ Overy 2009, s. 78–79
  30. ↑ Overy 2009, s. 56–65
  31. 1 2 3 4 5 Juonala, Jouko: SS-Sturmbannführer sai koodiviestin ”Grossmutter gestorben” ja se käynnisti huippusalaisen operaation – näin lavastettiin Hitlerille syy aloittaa maailmansota 31.8.2019. Iltasanomat. Arkistoitu (suomeksi)
  32. ↑ Republic of Poland, Ministry of National Defence Luettu 6.1.2009. [vanhentunut linkki]
  33. 1 2 Fischer 2010, s. 30
  34. ↑ Budanovic, Nikola: The Charge of The Polish Cavalry Against German Tanks in 1939 – How It Was Turned Into A Modern Myth 27.3.2018. War History Online. Arkistoitu (englanniksi)
  35. ↑ Beckett, Jesse: The Polish And Germans Fought On Horseback In WWII In One Of The Last Calvary (sic) Battles 20.12.2021. War History Online. Arkistoitu (englanniksi)
  36. ↑ Rothschild, Mike: The Myth of the "Polish Cavalry Charge Against Tanks" Skeptoid Blog. 10.3.2014. Skeptoid. Arkistoitu (englanniksi)
  37. ↑ Steven J. Zaloga: Poland 1939 — The birth of Blitzkrieg. Osprey Publishing, 2002. (englanniksi)
  38. ↑ Parada, George: Invasion of Poland (Fall Weiss) Achtung Panzer. Arkistoitu (englanniksi)
  39. ↑ Kindtler-Nielsen, Bue: ”Puolan ratsuväki kävi Saksan tankkien kimppuun” Historia. 5.9.2023. Bonnier Publications International.
  40. ↑ How a Lone Polish Cadet Rampaged Through German Panzers (Edmund Roman Orlik rode in the puniest tankette imaginable.) 15.6.2019. National Interest. Arkistoitu (englanniksi)
  41. 1 2 Cozort, Dale: What if Poland stops the Blitz? Diesel. 11.2.2022. Never Was Magazine. Arkistoitu (englanniksi)
  42. 1 2 3 4 Zalesiński, Łukasz: Pole by choice Polska Zbrojna. 5.10.2019. (englanniksi)
  43. ↑ Douglas, R. M.: Orderly and Humane: The Expulsion of the Germans After the Second World War, s. 43–44. Yale University Press, 2012. (englanniksi)
  44. ↑ Beevor 2012, s. 39
  45. 1 2 Fischer 2010, s. 32
  46. ↑ Beevor 2012, s. 40
  47. ↑ Roberts 2010, s. 78
  48. ↑ Beevor 2012, s. 43
  49. ↑ Overy 2009, s. 45
  50. ↑ Overy 2009, s. 77–89
  51. ↑ Overy 2009, s. 11–12
  52. ↑ May, Ernest R.: Strange Victory: Hitler's Conquest of France, s. 17. New York: Hill and Wang, 2000. ISBN 0809089068
  53. ↑ Strohn, Matthias: The German Army and the Defense of the Reich, s. 248. Cambridge University Press, 2011. (englanniksi)
  54. ↑ Hehn, Paul N.; A Low, Dishonest Decade: The Great Powers, Eastern Europe and the Economic Origins of World War II, 1930-1941 (2005) Bloomsbury Academic s. 89
  55. ↑ Richard M. Watt; Bitter Glory. Poland and its fate 1918–1939 (1998) Hippocrene Books, s. 458
  56. ↑ Roger Moorhouse: Poland 1939: The Outbreak of World War II, s. 226. Basic Books, 2019. ISBN 978-0465095384 (englanniksi)
  57. 1 2 3 Jakobson, Max: Diplomaattien talvisota, s. 211–214. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1955.
  58. ↑ Edwards, Robert: Talvisota eurooppalaisin silmin, s. 69. (Alkuteos White Death – Russia's War on Finland 1939–40, 2006.) Suomentanut Jouni Porio. Helsinki: Minerva, 2007. ISBN 978-952-492-072-8
  59. ↑ Jussila, Osmo: ”Hitler Stalinin maurina”, Kanava 7/2008.
  60. ↑ The Magdeburg Sting (Arkistoitu – Internet Archive)
  61. ↑ Braithwaite, Rodric: Moscow 1941: A City & Its People at War, s. 32. Profile Books, 2006. ISBN 978-1-86197-759-5 (englanniksi)
  62. ↑ Fischer 2010, s. 40
  63. ↑ [http://books.google.com/books?id=PZXvUuvfv-oC
  64. ↑ Polish experts lower nations WWII death toll, Expatia.com (Arkistoitu – Internet Archive)
  65. ↑ [vanhentunut linkki]
  66. ↑ Garlinski, Jozef: Poland in the Second World War, s. 109. Palgrave Macmillan, 1985. ISBN 0-333-39258-2 (englanniksi)
  67. 1 2 Wapiński, Roman: Władysław Sikorski, Polski Słownik Biograficzny, zeszyt 154 (T. XXXVII/3, 1997, s. 474
  68. ↑ Stanisławski, Wojciech: The Sikorski-Maisky Agreement: a tactical success but a strategic defeat Polish History. Arkistoitu (englanniksi)
  69. ↑ 30.07.1941 – The Sikorski-Mayski Agreement – a document that gave freedom Muzeum Pamieci Sybiru. Arkistoitu (englanniksi)
  70. ↑ Iran during World War II United States Holocaust Memorial Museum. Arkistoitu 2.9.2024. Viitattu 6.9.2024.
  71. ↑ Mokhtari, Fariborz: In the Lion’s Shadow: The Iranian Schindler and his Homeland in the Second World War. The History Press, 2012.
  72. ↑ Motadel, David: Islam and Nazi Germany’s War. Harvard University Press (Belknap Press), 2014.
  73. ↑ Küntzel, Matthias: Iranian Antisemitism: Stepchild of German National Socialism. The Israel Journal of Foreign Affairs, 2010, 4. vsk, nro 1.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Puolan_offensiivi&oldid=23995088”