Väkimäärältään pienellä Suomussalmella toimiva Teatteri Retikka on vuodesta toiseen Suomen suosituimpia harrastajateattereita. Suomussalmen kesäteatteri vetää kesäisin kävijöitä enemmän kuin kunnassa on asukkaita. Kävimme katsomassa, miten tämä on mahdollista.
Suurin osa Suomussalmelle saapuvista katsojista on ryhmiä, jotka tulevat paikalle linja-autoilla. Elokuisena lauantaina paikalla oli ryhmiä Pohjois-Pohjanmaalta, Pohjois-Savosta ja Kainuusta. Esitystä oli katsomassa 806 henkeä. Katsomossa on noin 1 200 istumapaikkaa.
Teatterin tiedotuskeskuksen vuonna 2024 tekemän selvityksen mukaan Teatteri Retikka onkin kävijämäärillä mitattuna Suomen toiseksi suosituin harrastajateatteri. Suosituin teatteri oli Laukaan Kanavateatteri.
Suomalaisilla esityksillä mitattuna se on jopa suosituin. Kesäteatterissa on nyt käynnissä jo 23. peräkkäinen kantaesitys, jonka ovat kirjoittaneet Eero ja Ulla Schroderus.
Lapsinäyttelijät, eletty elämä ja komedia kiinnostavat katsojia
Suomussalmelle kesäteatteria katsomaan saapuneet kiittävät esityksiä, jotka kertovat eletystä elämästä. Monet palaavat katsomaan esityksiä kesästä toiseen.
– En ole yhtään kertaa lähtenyt pettyneenä pois, lapinlahtelainen Anneli Valta-Lisitsin toteaa.
Myös ammattimaisesti toteutetut järjestelyt, lavasteet ja katettu katsomo saavat katsojilta hyvää palautetta.
Kesäteatterin toiminnassa ovat mukana myös kunnan monet järjestöt.
Kesäteatteripäivinä eläkeläisjärjestö hoitaa kahvitukset sekä ohjaa liikennettä yhdessä paikallisten reserviläisten kanssa. Punaisen Ristin paikallisosasto huolehtii tarvittaessa ensiavusta. Kaikkiaan toiminnassa on mukana noin 60 henkilöä.
Silti Teatteri Retikan ainoa palkattu työntekijä on teatteri-ilmaisun ohjaaja Ulla Schroderus. Hän kertoo olevansa jokapaikanhöylä. Hän kirjoittaa, ohjaa, näyttelee ja hoitaa kaikenlaisia käytännön asioita.
Hän kertoo videolla, kuinka Suomussalmen kesäteatterin esitysten resepti on paikalliset tarinat, omat käsikirjoitukset ja yhdessä tekeminen.
Suomussalmelaisen Teatteri Retikan kesäteatteriesityksiä käy katsomassa kesällä enemmän ihmisiä kuin kunnassa on asukkaita. Viime kesänä katsojia oli yli 8 800, kun kunnassa on alle 7 000 asukasta.
