close

Hattulalaisten terveysasema säilyy ainakin ensi vuoden kesään Parolassa

Hyvinvointi­alueen ja Terveystalon sopimukseen sisältyvän optiokauden ansiosta Parolan terveysasema saa toimia ainakin kesäkuun loppuun 2027.

Vaalea terveyskeskusrakennus, jonka edustalle on pysäköity kaksi autoa. Puissa on lehtiä ja sinisellä taivaalla valkoisia poutapilviä.
Parolan terveysasema valmistui 2020 vanhan terveysaseman ja kunnantalon naapuriin. Arkistokuva. Kuva: Anne-Maria Niskanen / Yle

Omat terveyspalvelut säilyvät Hattulassa ainakin ensi vuoden kesään asti.

Kanta-Hämeen hyvinvointialueen aluehallitus päätti tänään maanantaina käyttää Parolan terveysaseman yhden vuoden option.

Optiovuoden käyttämistä esitti hyvinvointialuejohtaja Olli Naukkarinen. Hyvinvointialueen ja Terveystalon välinen hankintasopimus päättyy 30.6.2026. Optiokausi on voimassa 1.7.2026–30.6.2027.

Aluehallituksen puheenjohtaja Kaisa Lepola (sd.) kertoo, että hallitus on toimivaltainen päättämään optiokauden käytöstä eli päätös on lopullinen.

Parolan terveysasemasta palvelupiste

Aluehallituksen esityslistalla oli myös hyvinvointialueen palveluverkkosuunnitelman päivittäminen terveyspalvelujen osalta. Hallitukselle tehty esitys oli, että Parolan terveysaseman lakkautetaan ja sen palvelut siirretään Hämeenlinnaan Ahveniston palvelukeskukseen.

Keskustelun kuluessa Johanna Häggman (kesk.) teki muutosesityksen Parolan palvelupisteen toiminnan jatkumisesta hyvinvointialueen omana tuotantona 1.7.2027 alkaen. Tässä vaiheessa Eero Pura (kesk.) kannatti Häggmanin tekemää muutosesitystä.

Helena Lehkonen (kok.) teki puolestaan palautusesityksen, jonka mukaan asia palautetaan valmisteluun. Lehkosen esityksen mukaan Parolan palvelupisteen jatko ratkaistaan osana vuoden 2027 talousarviokäsittelyä. Lisäksi tänä vuonna tehdään perusterveydenhuollon palvelupisteiden tuotantotapa-analyysi.

Aapo Reima (vas.) kannatti Johanna Häggmanin tekemää muutosesitystä. Pasi Honkanen (ps.) kannatti Helena Lehkosen tekemää palautusesitystä.

Äänestyksen jälkeen äänin 3–10 aluehallitus päätti palauttaa Parolan palvelupistettä koskevan asian uudelleen valmisteluun.

Korjattu 10.3.2026 klo 8.12: Uutisen otsikko muutettu nykyiseen muotoonsa. Otsikko antoi aiemmin ymmärtää, että Parolan terveysaseman toiminta jatkuisi kesään 2026 saakka.