close

Biojätettä päätyy edelleen sekajätteeseen – miten sinä kierrätät biojätettä?

Kerro meille, miten pien­kiinteistöilla sujuu biojätteen erilliskeräys.

Jäteautonkuljettaja on tarttumassa ruskeaan biojäteastiaan tyhjentääkseen sen jäteautoon.
Moni pienkiinteistökin kierrättää jo biojätettä. Kuvituskuva. Kuva: Antti Ullakko / Yle

Biojätteen erilliskeräys laajeni vuonna 2024. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että entistä useampi talous yli 10 000 asukkaan taajamassa on velvollinen kierrättämään biojätteensä.

Esimerkiksi jätehuoltoyhtiö Kiertokapulan toimialueella Kanta-Hämeessä, Etelä-Pirkanmaalla ja Keski-Uudellamaalla biojätteen erilliskeräyksen laajentuminen koski reilua 53 000 pienkiinteistöä.

Jätehuoltoyhtiön asiakas on saanut itse päättää ottaako biojätteelle keräysastian vai kompostoiko sen omalla kiinteistöllään. Myös bioastia- tai kompostikimppa on ollut mahdollinen vaihtoehto.

Vaikka biojätettä erilliskerätään entistä enemmän, sitä päätyy edelleen myös biojätteeseen.

Ladataan lomaketta...