Hattulan kunnan irtisanomissaagalle ei näy loppua. Kunta irtisanoi yli viisi vuotta sitten kaksi viranhaltijaansa, Juha Prittisen ja Jorma Immosen, joiden kunta katsoi laiminlyöneen tehtäviään ja epäili heidän aiheuttaneen menetyksiä kiinteistöverotuotoissa. Molemmat miehet vaativat kunnanhallitukselle jättämissään oikaisuvaatimuksissa kuntaa maksamaan korvauksia kunnianloukkauksista.
Molemmat irtisanomiset on sittemmin todettu laittomiksi, ja Juha Prittinen työskentelee tällä hetkellä Hattulan kunnan kaavoituspäällikkönä. Prittinen kertoo, että hän on päässyt kunnan kanssa sopuun rästissä olleista palkkasaatavista sekä lomakertymästä. Sen sijaan tämän sovintosopimuksen ulkopuolelle rajattiin kunnianloukkausasia.
– Vuodesta 2020 lähtien on ollut käynnissä ajojahti ja kunta on tehnyt laittomia päätöksiä. Laittomien irtisanomisten aikana Hattulan kunta on esittänyt julkisesti syytöksiä virkarikoksista ja käyttänyt toistuvasti syytä epäillä -termiä, Prittinen kertoo.
Prittinen vaati viime syksynä kuntaa maksamaan vielä noin 60 000 euron lisäkorvauksia ja julkista anteeksipyyntöä. Kunnanhallitus kuitenkin päätti 27. lokakuuta 2025, että lisäkorvauksia ei makseta, mutta miehiltä pyydetään anteeksi. Kunnanhallitus päätti myös 12. tammikuuta 2026 pitämässään kokouksessa hylätä Prittisen ja Immosen jättämät oikaisuvaatimukset kunnianloukkauksista.
Miten asiat sitten etenevät jatkossa? Seuraava vaihe törkeässä kunnianloukkausasiassa on Prittisen mukaan rikosilmoitus.
– Olen saanut kunnan päättäjiltä sellaista signaalia, että veisin omalta osaltani asioista eteenpäin ja seuraava vaihe on sitten tutkintapyynnön tekeminen poliisille.
Törkeä kunnianloukkaus on asianomistajarikos, jota ei ratkaista hallinto-oikeudessa.
Päätösten valmistelu on ollut puutteellista
Hattulan kunnanhallitus käsitteli 12. tammikuuta 2026 myös Hattulan kunnanvaltuuston puheenjohtajan Kari Ventolan (ps.). tekemiä oikaisuvaatimuksia, jotka koskivat kunnanhallituksen syyskuussa 2025 tekemiä päätöksiä vahingonkorvausvaatimuksista.
Hattulan kunnanjohtaja Pekka Järven esityksestä kunnanhallitus hylkäsi äänestyksen jälkeen Ventolan oikaisuvaatimukset perusteettomina. Ventola harkitsee, tekeekö hän kunnanhallituksen päätöksistä kunnallisvalituksen Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen.
Kari Ventola perusteli kunnanhallitukselle tekemiään oikaisuvaatimuksia sillä, että päätösten valmistelut ovat olleet puutteellisia ja esteelliset henkilöt ovat osallistuneet asioiden käsittelyyn, joten päätökset syntyneet virheellisessä järjestyksessä.
Esteellisillä henkilöillä Ventola tarkoittaa muun muassa kunnanjohtaja Pekka Järveä sekä kunnan elinvoimajohtaja Kari Uusitaloa, jotka olivat tekemässä Prittistä ja Immosta koskevia laittomia irtisanomispäätöksiä, joiden seurauksena kunnalle on esitetty vahingonkorvausvaatimuksia.
Ventola mainitsee oikaisuvaatimuksessaan, että hän ei halua puuttua itse päätösten sisältöihin. Hän haluaa, että asiat hoidetaan hallinnollisesti oikealla tavalla.
Asiasta ensimmäisenä kertoi Hämeen Sanomat.
