close

Hattulan kunta käynnistämässä koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut

Syynä on kunnan heikentynyt talous. Vähennystarve on enintään 19 henkilötyövuotta.

Hattula-kyltti viistosta kuvattuna Mierolan sataman rannassa.
Hattulan kunnan ensi vuoden tulos on painumassa alijäämäiseksi, jos säästöihin ei ryhdytä. Kuva: Nina Keski-Korpela / Yle

Hattulan kunta on käynnistämässä koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut.

Kunnanhallitus saa asiaa koskevan kunnanjohtaja Pekka Järven esityksen pöydälleen maanantaina.

Kunnanhallitukselle laaditun valmistelutekstin mukaan neuvotteluilla tavoitellaan 850 000 euron säästöjä vuosille 2026–2027. Alustavan arvion mukaan henkilötyövuosien vähennystarve on enintään 19 henkilötyövuotta.

Arvio sisältää eläköitymiset, päättyvät määräaikaisuudet sekä mahdolliset irtisanomiset ja osa-aikaistamiset.

Näiden lisäksi neuvotteluissa voidaan käydä läpi myös muun muassa henkilöstöetuuksia.

Mies mustassa takissa ja silmälaseissa katsoo suoraan kameraan.
Hattulan kunnanjohtaja Pekka Järven esitys tulee kunnanhallituksen käsittelyyn maanantaina 20. lokakuuta. Arkistokuva. Kuva: Ville Välimäki / Yle

Yhteistoimintaneuvotteluihin ajaa kunnan heikentynyt talous. Tämän hetken arvion mukaan ensi vuosi painuisi 2,3 miljoonaa alijäämäiseksi, jos säästötoimia ei tehdä.

Vuoden 2023 keväällä päätetty talouden tasapainottamisohjelma on osoittautunut riittämättömäksi kunnan kohdatessa uusia haasteita. Taloutta painavat valtionosuuksien pienentyminen ja kunnille siirtyneet työllisyyspalvelujen kustannukset.

Kunnan menoja nostavat myös kunta-alan palkkaratkaisu ja yleisen kustannustason nousu. Epävarmuutta tulevasta tuo myös sosiaali- ja terveyspalveluiden ja pelastuslaitoksen kiinteistöjen vuokratuotot ensi vuodesta lähtien.

Ladataan lomaketta...