Azawadin alue on käytännössä Malin pohjoisosa, joka rajoittuu lännessä Mauritaniaan, pohjoisessa Algeriaan, idässä Nigeriin ja etelässä Burkina Fasoon.
Tuaregit ovat tavoitelleet itsenäistä valtiota siitä lähtien, kun entinen Ranskan siirtomaa Mali itsenäistyi vuonna 1960.
Kapinalliset kiihdyttivät talvella iskujaan ja he ovat sen jälkeen vallanneet alueen keskeisimmät kaupungit Gaonin, Kidalin ja Timbuktun. Tuaregit ovat onnistuneet hyödyntämään Malin sotilasvallankaappauksesta seuranneen sekasortoisen tilanteen.
Itsenäisyysjulistuksen antoi tuaregien tärkein kapinallisryhmä MNLA. Toinen Pohjois-Malissa taistellut kapinallisryhmä, islamistinen Ansar Dine torjuu itsenäisyysjulistuksen ja sanoo taistelevansa vain islamin puolesta.
Malin sotilasjuntta ei ole toistaiseksi kommentoinut yksipuolista itsenäisyysjulistusta. Ulkomailla sen ovat sen sijaan torjuneet muun muassa AU ja EU.
Britannia ilmoitti perjantaina sulkevansa epävakaan tilanteen vuoksi väliaikaisesti suurlähetystönsä Malin pääkaupungissa Bamakossa. Britannia on keskiviikosta lähtien suositellut kansalaisilleen, että nämä lähtisivät mahdollisimman pian Malista.
Humanitaariset järjestöt ovat varoittaneet, että Mali on katastrofin partalla. Sadat tuhannet ihmiset ovat paenneet levottomuuksia ja kapinalliset ovat ryöstelleet ruoka- ja lääkevarastoja.
