Pyhäjoella, Raahessa ja Siikajoella puntaroidaan maanantaina kuntien mahdollista yhdistymistä. Esityksen mukaan kaikki Raahen seutukunnan kunnat eli Pyhäjoki, Raahe ja Siikajoki yhdistyisivät yhdeksi Raahen kaupungiksi.
Suunnitellussa kaupungissa olisi lähes 35 000 asukasta. Liitoskunnista selvästi suurin on yli 25 000 asukkaan Raahe.
Esityksen mukaan uusi kunta perustettaisiin vuoden 2017 alussa. Vihanti ja Raahe yhdistyivät jo aiemmin, vuoden 2013 alussa. Raahe ja Pattijoki yhdistyivät 2003.
Kuntajakoselvittäjä Kaarina Daavittila esittelee raporttiaan kuntien yhteisessä valtuustoseminaarissa maanantaina puolenpäivän jälkeen. Daavittila on toiminut aiemmin Pudasjärven kaupunginjohtajana ja Ylikiimingin ja Puolangan kunnanjohtajana.
"Palvelut eivät tänne perukoille tule"
Alueiden asukkaissa mahdollinen kuntaliitos herättää monenlaisia tuntemuksia. Moni pitää jonkinlaista liitosta väistämättömänä.
Siikajoella haastateltu Liisa Korvila pohtii, olisiko isommassa kaupungissa entistä enemmän "voimaa". Hän kuitenkin uskoo, että palvelut keskittyvät keskuskuntaan.
– Palvelut eivät tänne perukoille tule, se pyörii siinä navan ympärillä sitten.
Palvelujen karkaaminen huolettaa muuallakin.
– Tuntuu, että palvelut ovat huononemaan päin. Jos kuntaliitos tulisi, epäilen, että huononisi entisestään, sanoo Mikko Romppanen Pyhäjoelta.
Hänen isänsä Jorma Romppanen sanoo samaa.
– Jos se oikeasti tuo palveluja paremmaksi ja vähentää kustannuksia, mikäs siinä. Mutta tahtoo olla, että kun kuntakoko kasvaa, henkilöstön palkat nousevat ja kulut päinvastoin suurenevat. Voi olla, että syrjätaajamista palvelut vähenevät. Ne ihmiset, joiden pitäisi saada yhdistymisen mukana paremmat palvelut, saavatkin huonommat palvelut.
Ainakin Siikajoella osa sanoo, että Oulu olisi ollut mieluisampi suunta kuntaliitokselle.
– Palvelut ovat niin paljon erilaiset Oulun suunnalla. Niin paljon paremmat, sanoo Jaana Toppila.
Oululle kuntaliitokset riittänevät toistaiseksi
Oulu taas ei kaipaa uusia kuntaliitoksia lähivuosina. Kaupunginhallitus käsittelee maanantaina kuntajakoselvittäjien esitystä, jonka mukaan Oulun seudulla ei tehdä toistaiseksi muutoksia kuntajakoon. Selvityksen mukaan kuntajaon muuttamisella ei saada tarpeeksi hyötyjä ja Oulussa on vasta vuonna 2013 toteutettu viiden kunnan yhdistäminen.
