Brysselistä Lontooseen matkalla olleen Eurostar-junan matkustajilla oli sunnuntaina tukalat oltavat. Rautatieyhtiön mukaan juna jäi jumiin Pohjois-Ranskaan yhdeksäksi tunniksi teknisen vian vuoksi.
Vika jätti junan yli 800 matkustajaa ilman ilmastointia ja toimivia käymälöitä, ja yhtiö kertoi suorittaneensa ”pitkän ja monimutkaisen” toimenpiteen matkustajien siirtämiseksi toiseen junaan.
Alunperin hieman ennen aamuyhdeksää alkaneen matkan Brysselistä Lontooseen piti kestää Kanaalin tunnelin kautta kulkevalla suurnopeusjunalla kaksi tuntia. Eurostarin tiedottaja kertoi uutistoimisto AFP:lle, että juna ”pysähtyi ilman virtaa” sunnuntaiaamuna Lillen ja Calais'n kaupunkien välillä. Tiedottajan mukaan matkustajat saivat vettä ja junan ovet avattiin, jotta ilma pääsisi kiertämään.
Brittiläisen Independent-lehden mukaan useat matkustajat kertoivat sosiaalisessa mediassa junamatkansa viivästymisestä ja syyttivät Eurostaria puutteellisesta tiedottamisesta.
– Ei tiedotusta. Ei ilmaa. Ei vessaa. Vain täydellinen kaaos. Tämä on hämmentävää. Onnettomuuksia sattuu, mutta tämä on epäonnistunutta johtamista. Valtavan huonoa palvelua, eräs matkustaja kirjoitti viestipalvelu X:ssä.
– Vessat täynnä, sähköt poikki ja kiehumme hitaasti elävältä, eräs kanssamatkustaja kuvaili X:ssä.
Eurostar-junissa oli vakavia häiriöitä myös kesäkuun lopussa, kun raiteilta varastettiin kaapeleita Pohjois-Ranskassa.
Lähteet: AFP, Independent
