close
Siirry sisältöön

Teemu Suninen

Wikipediasta
Teemu Suninen
Suninen vuonna 2023 Keski-Euroopan rallissa.
Suninen vuonna 2023 Keski-Euroopan rallissa.
Henkilötiedot
Syntynyt1. helmikuuta 1994 (ikä 32)
Tuusula
Kansalaisuus BERJAYA Suomi
WRC-ura
Aktiivivuodet 2015
Entiset tallit Team Oreca, M-Sport
Kilpailuja 93
Maailmanmestaruuksia 0
Voittoja 0
Palkintosijoja 3
Erikoiskoevoittoja 15
MM-pisteitä 306[1]
Ensimmäinen kilpailu Suomen ralli 2014
Sijoitus kaudella 2023 9. (42 p.)
Aiheesta muualla
www.teemusuninen.com

Teemu Suninen (s. 1. helmikuuta 1994 Tuusula)[2][3] on suomalainen autourheilija, joka kilpailee nykyisin rallissa. Hänen nykyinen kartanlukija on Mikko Markkula, jonka kanssa Suninen aloitti yhteistyön ensimmäistä kertaa vuonna 2015.[4] Sunisen paras sijoitus rallin MM-sarjassa tuli Sardiniasta 2019, jossa hän ja Jarmo Lehtinen sijoittuivat toiseksi.[5]

Vuodesta 2022 lähtien Suninen on toiminut C Moren ja MTV3:n ralliasiantuntijana silloin, kun hän ei itse kilpaile.[6]

Suninen aloitti uransa kartingin parissa ja saavutti lajin Suomen mestaruuden lisäksi EM-pronssia ja oli MM-kisassa neljäs[7]. Hän ajoi kaudella 2012 rallicrossin EM-sarjassa. Uran neljännessä rallicross-kilpailussa Saksassa tuli jo voitto[8].

Vuonna 2013 Suninen vaihtoi ralliin. Hän ajoi ensimmäisen WRC-osakilpailunsa Suomen rallissa 2014 WRC3-luokassa. Suninen voitti luokan osakilpailun ylivoimaisesti ja oli kokonaistuloksissakin peräti 17.[5]

Vuonna 2015 Suninen ajoi WRC-2 -luokassa pääsääntöisesti Toni Gardemeisterin TGS Worldwide -tallin Škoda Fabia S2000 -autolla. Portugalin, Sardinian ja Suomen MM-rallit Suninen ajoi Team Orecan WRC 3 -luokan Citroenilla. Saksan, Korsikan ja Katalonian asvalttiralleissa alla oli Orecan uusi Ford Fiesta R5. Kauden päätteeksi Suninen oli yhdeksännellä sijalla sekä WRC 2- että WRC 3 -luokkien MM-pisteissä.

Vuonna 2016 Suninen ajoi WRC 2 -luokassa uudella Škoda Fabia R5:llä sekä TGS Worldwiden että Team Orecan talleissa. Suninen ajoi useita luokkavoittoja ja Sardinian MM-rallin yleiskilpailussa kahdeksanneksi. Kauden loppupisteissä Suninen oli WRC 2 -luokan toinen, kymmenen pistettä Esapekka Lapille jääneenä. Kokonaiskilpailussa pisteet oikeuttivat 18. sijalle.

Vuonna 2017 Suninen pääsi M-Sportin tehdaskuljettajaksi. Suninen kilpaili kauden pääasiassa WRC 2 -luokan kalustolla, mutta pääsi ajamaan Suomen MM-rallin täysiverisellä WRC-autolla. WRC-debyyttikisasta Suomessa tuloksena oli neljäs sija. WRC 2 -luokan lopputuloksissa kauden päätteeksi Suninen sijoittui kolmanneksi.

Vuonna 2018 Suninen jatkoi kilpailemista M-Sportin autoilla. Kauden avauksessa Monte Carlossa hän ajoi Ford Fiesta R5:llä ja muut kauden kilpailut Ford Fiesta WRC:llä. Portugalin rallista tuloksena oli uran ensimmäinen palkintokorokesijoitus Thierry Neuvillen ja Elfyn Evansin takana.

Kausi 2019 oli Sunisen ensimmäinen kokonainen kausi WRC-auton ratissa, edelleen M-Sportin Ford Fiestalla. Kohokohta oli Sardiniassa saavutettu kakkosija uuden kartanlukijan Jarmo Lehtisen kanssa.[9]

Suninen pääsi ajamaan kauden 2021 päätösrallin marraskuussa Monzassa Hyundain WRC-autolla, kun Ott Tänak jäi pois rallista.[10]

Suomen rallissa 2022 Suninen voitti WRC2-luokan kilpailun, mutta hylättiin kilpailun jälkeisessä katsastuksessa, jonka mukaan auton etupuskuri oli liian kevyt.[11] Kaudella 2022 Suninen sijoittui WRC2-luokassa kuudenneksi.[12]

Kesäkuussa 2023 ilmoitettiin, että Suninen ajaa Hyundai Motorsportin Rally1-autolla Viron ja Suomen rallissa Craig Breenin tilalla.[13] Suninen ajaa myös Chilen MM-rallissa.[14] Lisäksi Suninen ajaa Itävallan rallisarjaan kuuluvassa Bucklige Welt -rallissa ja Keski-Euroopan MM-rallissa.[15]

Kaudelle 2024 Suninen ei saanut Rally1-paikkaa, mutta hän ajoi WRC 2 -luokassa CHL Sport Auto -tallissa Hyundai i20 N Rally2 -autolla.[16][17]

Kaudella 2026 Suninen ajaa WRC2-sarjassa ja rallin EM-sarjassa. Ruotsin rallissa Suninen sijoittui WRC2-luokassa toiseksi kartanlukijanaan Janni Hussi. Suninen toimii myös Hayden Paddonin etuautoryhmässä MM-sarjan kilpailussa. EM-sarjassa Suninen ajaa The Racing Factory -tallissa.[18][19][20] Sierra Morenan EM-sarjan kilpailussa Suninen ajoi neljänneksi. Giandomenico Basso sai ennen viimeistä erikoiskoetta kymmenen sekunnin aikasakon, joka peruttiin kilpailun jälkeen.[21][22] Portugalin MM-rallissa Suninen ajoi WRC2-luokan voittoon kartanlukijanaan Janni Hussi Toyota GR Yaris Rally2 autolla.[23]

Rallin MM-sarjan tulokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(Tulosselitteet)

Kausi Talli Auto 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Pisteet Sijoitus
2014 AKK Sports Team Finland DS3 R3T MON
 
SWE
 
MEX
 
POR
 
ARG
 
ITA
 
POL
 
FIN
17
GER
 
AUS
 
FRA
 
ESP
 
GBR
 
0 NC
2015 Team Oreca DS3 R3T MON
 
SWE
 
MEX
 
ARG
 
POR
Kesk.
ITA
34
FIN
54
0 NC
TGS Worldwide Fabia S2000 POL
19
GBR
11
Team Oreca Fiesta R5 GER
19
AUS
 
FRA
18
ESP
37
2016 Team Oreca Fabia R5 MON
12
SWE
10
ARG
 
POR
46
ITA
8
POL
11
FIN
10
GER
56
CHN
C
FRA
15
ESP
28
GBR
14
AUS
 
8 18.
TGS Worldwide MEX
9
2017 M-Sport WRT Fiesta R5 MON
 
SWE
10
MEX
 
FRA
8
ARG
 
POR
12
ITA
 
GER
16
ESP
8
GBR
31
AUS
 
29 14.
Fiesta WRC POL
6
FIN
4
2018 M-Sport Ford WRT Fiesta R5 MON
18
54 11.
Fiesta WRC SWE
8
MEX
12
FRA
 
ARG
9
POR
3
ITA
10
FIN
6
GER
5
TUR
4
GBR
Kesk.
ESP
11
AUS
Kesk.
2019 M-Sport Ford WRT Fiesta WRC MON
11
SWE
23
MEX
Kesk.
FRA
5
ARG
7
CHL
5
POR
4
ITA
2
FIN
8
GER
29
TUR
4
GBR
Kesk.
ESP
7
AUS
C
89 8.
2020 M-Sport Ford WRT Fiesta WRC MON
8
SWE
8
MEX
3
EST
6
TUR
Kesk.
ITA
5
MNZ
Kesk.
44 7.
2021 M-Sport Ford WRT Fiesta WRC MON
Kesk.
ARC
8
ITA
31
EST
6
29 11.
Ford Fiesta R5 Mk. II CRO
10
POR
8
KEN
WD
BEL
Kesk.
GRE
WD
Movisport Volkswagen Polo GTI R5 FIN
8
Hyundai Motorsport N Hyundai i20 N Rally2 ESP
11
Hyundai Shell Mobis WRT Hyundai i20 Coupe WRC MNZ
6
2022 Hyundai Motorsport N Hyundai i20 N Rally2 MON
 
SWE
 
CRO
 
POR
Kesk.
ITA
38
KEN
 
EST
9
FIN
DSQ
BEL
 
GRE
17
NZL
 
ESP
11
JPN
8
9 20.
2023 Hyundai Motorsport N Hyundai i20 N Rally2 MON SWE MEX CRO POR
10
ITA
6
KEN 42 9.
Hyundai Motorsport Hyundai i20 N Rally1 EST
5
FIN
4
GRE CHL
Kesk.
EUR
6
JPN
2024 Hyundai Motorsport N Hyundai i20 N Rally2 MON SWE KEN CRO POR
Kesk.
ITA
Kesk.
POL
19
LAT
32
FIN
Kesk.
GRE CHL EUR JPN 0 NC
2026 Teemu Suninen Toyota GR Yaris Rally2 MON SWE
11
KEN CRO ESP POR
10
JPN GRE EST
11
FIN
10
PAR CHL ITA SAU 2* 27.*

* Kausi käynnissä.

(Tulosselitteet)

Kausi Talli Auto 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Pisteet Sijoitus
2015 TGS Worldwide Fabia S2000 MON SWE MEX ARG POR ITA POL
6
FIN GBR
1
51 10.
Team Oreca Fiesta R5 GER
6
AUS FRA
5
ESP
13
2016 Team Oreca Fabia R5 MON SWE ARG POR
16
ITA
1
POL
1
FIN
2
GER CHN
C
FRA ESP
4
GBR
3
AUS 120 3.
TGS Worldwide MEX
1
2017 M-Sport WRT Fiesta R5 MON SWE
2
MEX FRA
2
ARG POR
2
ITA POL FIN GER
7
ESP
1
GBR
13
AUS 85 3.
2018 M-Sport Ford WRT Fiesta R5 MON
3
SWE MEX FRA ARG POR ITA FIN GER TUR GBR ESP AUS 15 25.
2021 M-Sport Ford WRT Ford Fiesta R5 Mk. II MON ARC CRO
2
POR
2
ITA KEN
WD
EST BEL
Kesk.
GRE
WD
93 5.
Movisport Volkswagen Polo GTI R5 FIN
1
Hyundai Motorsport N Hyundai i20 N Rally2 ESP
2
MNZ
2022 Hyundai Motorsport N Hyundai i20 N Rally2 MON SWE CRO POR
Kesk.
ITA
25
KEN EST
2
FIN
DSQ
BEL GRE
10
NZL ESP
1
JPN
2
68 6.
2023 Hyundai Motorsport N Hyundai i20 N Rally2 MON SWE
6
MEX CRO POR
5
ITA
2
KEN EST FIN GRE CHL EUR JPN 36 10.
2024 Hyundai Motorsport N Hyundai i20 N Rally2 MON SWE KEN CRO POR
Kesk.
ITA
Kesk.
POL
11
LAT
15
FIN
Kesk.
GRE CHL EUR JPN 0 NC
2026 Teemu Suninen Toyota GR Yaris Rally2 MON SWE
2
KEN CRO ESP POR
1
JPN GRE EST
2
FIN
2
PAR CHL ITA SAU 76* 3.*

* Kausi käynnissä.

(Tulosselitteet)

Kausi Talli Auto 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Pisteet Sijoitus
2015 TGS Worldwide Škoda Fabia S2000 AUT LAT IRE POR BEL EST
Kesk.
CZE CYP GRE SWZ 0 NC
2026 The Racing Factory Škoda Fabia RS Rally2 ESP
4
SWE
Kesk.
ITA
2
POL
1
CZE GBR POR 80* 1.*

* Kausi käynnissä.

  1. Suninen, Teemu juwra.com. Viitattu 24.11.2023. (englanniksi)
  2. http://www.ewrc-results.com/profile.php?p=46560&sct=223
  3. TEEMU SUNINEN WRC - World Rally Championship. Viitattu 2.11.2022. (englanniksi)
  4. http://www.teemusuninen.com
  5. 1 2 https://www.ewrc-results.com/profile/46560-teemu-suninen/
  6. Tässä on C Moren tuore rallitiimi! MM-sarja vauhtiin ennennäkemättömällä tarjonnalla jo ensi viikolla MTV Uutiset. Viitattu 22.7.2023.
  7. http://www.teemusuninen.com/history-historia.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  8. http://www.autourheilu.fi/40641.aspx (Arkistoitu – Internet Archive)
  9. Teemu Suninen, tilastot ja tiedot rallin MM-sarjasta Rallit.fi. Viitattu 2.11.2021.
  10. Sokki-ilmoitus: Ott Tänak sivuun MM-kauden päätösrallista – tilalle Teemu Suninen! www.iltalehti.fi. Viitattu 2.11.2021.
  11. WRC2-luokan voittanut Teemu Suninen hylättiin – luokkavoitto kuitenkin Suomeen moottori.fi. 8.8.2022. Viitattu 10.11.2022.
  12. WRC2 Open 2022 ewrc-results.com. Viitattu 17.11.2022. (englanniksi)
  13. David Evans: Suninen gets Rally1 seat, Lindholm joins Hyundai dirtfish.com. 16.6.2023. Viitattu 17.6.2023. (englanniksi)
  14. Luke Barry: Suninen handed third Rally1 chance in Chile dirtfish.com. 25.8.2023. Viitattu 14.9.2023. (englanniksi)
  15. Toni Heinonen: Nyt se varmistui – Teemu Suninen saa uuden komennuksen! rallit.fi. 13.9.2023. Viitattu 14.9.2023.
  16. Tuomas Arkimies: Teemu Sunisen MM-ralliuralle uusi käänne – ”No perkele” Ilta-Sanomat. 10.1.2024. Viitattu 10.1.2024.
  17. Toni Heinonen: Talli vahvisti Teemu Sunisen ja Emil Lindholmin sopimukset rallit.fi. 12.2.2024. Viitattu 13.2.2024. (englanniksi)
  18. Suninen brings WRC pedigree to ERC with The Racing Factory fiaerc.com. 31.3.2026. Viitattu 1.4.2026. (englanniksi)
  19. Toni Heinonen: Teemu Suninen paljasti, miten Janni Hussille käy – ”Valitettavasti” rallit.fi. 1.4.2026. Viitattu 1.4.2026.
  20. Korhonen conquers WRC2 in Sweden wrc.com. 15.2.2026. (englanniksi)
  21. Joni Vainio: Teemu Sunisella karu kohtalo – sijoitus vaihtui kisan jälkeen rallit.fi. 20.4.2026. Viitattu 20.4.2026.
  22. Home hero Suárez shines with first ERC win fiaerc.com. 19.4.2026. Viitattu 20.4.2026. (englanniksi)
  23. Suninen stays steady to take WRC2 honours in Portugal wrc.com. 10.5.2026. Viitattu 25.5.2026. (englanniksi)